maanantai 26. elokuuta 2013

Kroatia part 4

Suurin osa (Kroatian)lomasta oli näitä kuvia napsiessa jo vietetty ja enää pari päivää jäljellä. Oli kyllä hieno ja rentouttava loma. Jos tuntui siltä, että ei jaksa tehdä mitään, niin ei tehty. Jos taas halusi lähteä kiertelemään ja katselemaan niin mentiin. Juuri niin, kuten lomalla mielestäni pitääkin tehdä. Pois turha stressi ja höntyily!

Smoothiet. Meloni ja ananas.

 Tonnikalasalaatti. Sekä salaatti, että smoothiet ovat Tirena hotellin allasravintolasta.

Ilalla kävimme syömässä hotellin buffet. Ruokaa oli taas laidasta laitaan ja ei tosiaan jäänyt nälkä. Söin kaksi samanmoista annosta ja jälkkärit vielä päälle. Join myös lasin talon valkoviiniä, joka sopi hyvin tuon kalan kanssa. 

Leivonnaisia, jäätelöä, kakkua ja jotain hyytelö-hilloa. Leivonnaiset näyttivät hyviltä, mutta olivat todellisuudessa mauttomia. Tuo oikeassa yläkulmassa oleva leivonnainen oli kaikista parasta, mitä jälkkäripöydässä oli.
Tykkään muutenkin yleensä syödä kaikkia perinteisiä herkkuja ja kuivakakkuja. En niinkään ymmärrä tuollaisia hyytelöitä, tai muita vastaavia.

Copacabana rannalta laajakuvaa.


Sienipizzaa hotellin lähellä olevasta pizzeriasta. 
Ruokani näyttää aika pizza-ja salaattipainotteiselta, mutta söin toki myös kalaa ja hedelmiä reissussa.
Mutta rehellisyyden nimissä myös paljon pizzaa. :D

Tirena hotellin puutarhasta.



Hotellin uima-allas alueelta laajakuvaa.

Tutustuttiin paikalliseen hotellin ravintolan tarjoilijaan, joka pyysi meitä lauantai iltana katsomaan hänen ystäviensä musiikkikeikkaa Vanhaan kaupunkiin. Tietysti lähdettiin, olihan kyseessä kuitenkin ainutkertainen tilaisuus tutustua tarkemmin paikalliseen yöelämään ihan paikkakuntalaisen opastamana.

Kuvassa olen odottamassa Zejkoa (tai joku muu vastaava nimi, oli niin vaikea, etten ikinä muista miten kirjoitetaan) uima-allas alueella ja suuntana Old Town. Ihan hyvä rusketus tuli tuossa viikon aikana.

Vanha kaupunki illalla.

Uuden ystävämme lemppariolutta, joka oli paikallista ja tietysti sitä oli maisteltava.

Zejko ja bändin jäsenet pistämässä keikkaa pystyyn.

Zejko ja minä katselemassa kadulla hänen ystäviensä keikkaa.
Oli muuten ihan överi hyvää musaa ja ihania ihmisiä.
Oli mielestäni myöskin tämän loman ehdottomasti avartavimmista ja hienoimmista kokemuksista tämä ilta.
Sain Zejkolta sen levyn itselleni ilmaiseksi. Hienoin matkamuisto ikinä! :) <3
Käytiin kyllä heittämässä 20kunaa bändin jäsenille kesken keikan ja tanssin (ainoana henkilönä) hieman bändin edessä samalla kun kävin oman kymppini heille heittämässä. :D hehhe.
Kuulemma ovat ammattimuusikoita. Yksi bändin jäsenistä kertoi meille, että he soittavat joka päivä 2 keikkaa päivässä ja tienaavat tällä elantonsa. Ja eräs bändin jäsen totesi, että on luojan siunaus, että saa ja uskaltaa tehdä sitä työtä mitä haluaa tehdä ja on mahdollisuus siihen. Harvinaisen fiksuja sanoja, joita niin harva pystyy toteuttamaan, vaikka se onkin helppo sanoa.

Käytiin ostaa pizzaslaissit jostain katupizzeriasta. Noi pizzapalat olivat niin isoja, että yksi pala oli neljäsosa perhepizzasta. :D Eipä tarvinnut montaa palaa syödä, että tuli vatsa täyteen. Itselleni riitti 1pala.
Oli ihan törkeän hyvää. Ei oltaisi muuten edes löydetty tätä mestaa, mutta paikallinen uusi ystävämme vei meidät perille. :) Kannattaa kyllä aina tutustua paikallisiin, jos vain uskaltaa ja on mahdollisuutta. Sitä kautta löytää varmasti uusia näkökulmia verrattuna perinteiseen turistimatkailuun.

Vanhan kaupungin tunnelmaa. Kadut olivat kapeita ja porukka osasi käyttäytyä. Vastaava systeemi ei kyllä mielestäni Suomessa toimisi, kun porukka kännissä vaan haastaisi riitaa ja örveltäisi. En nähnyt koko reissun aikana yhtään känniääliötä, enkä yhtään perus kännistä suomalaista laulamassa suomilauluja tai huutelemassa kiitosta - onneksi.

Öinen kuva Vanhan kaupungin kadulta.

Zejko ja minä juuri ennen kun lähdemme mieheni kanssa takaisin hotellille nukkumaan, kun alkoi väsy painamaan silmää. Ei muuten jaksanut riekkua yötä myöten kaupungilla, kun oli niin lämmin aina päivisin, että imi kaikki voimat ja kun pääsin hotellille niin nukahdin heti kun pistin silmät kiinni ja en herännyt tänä yönä muistaakseni kertaakaan.

Nyt kun unesta tuli puhe, en tiedä mistä johtui, että vaikka hotelli oli hyvä ja viihtyisä ja meidän hotellihuoneeseen ei kuulunut paljoakaan ääniä käytävästä, näin lähes joka yö painajaisia reissun aikana ja heräilin öisin usein ja unen laatu oli hyvästä sängystä huolimatta täysin kuraa. Liekö syytä se, että alitajunnassa tiedosti, ettei ole kotona ja että aamulla ei pidä herätä töihin. Luulen että jotenkin näin, etten osannut antaa itseni täysin rentoutua ja öisin mietin kaikkea turhanpäiväistä ja stressasin turhia, joka vaikutti unen laatuun.

Esimerkkinä stressistä oli perjantai-illan lievä onnettomuus, kun oltiin käyty siellä buffetissa syömässä ja kalasta jäi nahat syömättä, menin tietenkin eläinrakkaana syöttämään ne paikallisille katukissoille ja pitihän ne nahat syöttää kädestä, vaikka olisi ehdottomasti järkevämpää ollut heittää niille ne ruoan tähteet vain maahan, jolloinka se pikkukissa ei olisi päässyt puraisemaan vahingossa ja nälkäisenä kädestäni. Tietenkään minulla ei ollut (tyhmä kun välillä olen) jäykkäkouristusta voimassa ja aloin stressaamaan, että jos saan kissasta tartunnan. Luin vielä fiksuna tyttönä juuri perjantai-iltana ennen nukkumaanmenoa jäykkäkouristuksen oireista ja kuumotin koko yön jos olen saanut tartunnan. :D Heti Suomeen palattuani kävinkin uusimassa rokotteen ja olen vain sormet ristissä toivonut, ettei mitään oireita tule.

Näköjään en saanut tähän ihan kaikkea taas mahtumaan, että viides osa Kroatian reissusta tulee vielä huomenna ja sitten päivittelen rapujuhlista ja viime viikonlopun Saimaan reissusta. :)

2 kommenttia:

  1. Kyllä on kauniita kuvia!!Olen itse käynyt aikoinaan Dubrovnikissa usean kerran ,hienot maisemat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli kyllä mukava paikka. Tuossa part 5 osassa on mielestäni hienoimmat kuvat sieltä. :)

      Poista

Asialliset kommentit julkaistaan, kiitos kommentistasi! :)