maanantai 27. tammikuuta 2014

Rankista rankin treeni: High Intensity Interval Training

High Intensity Interval Training


Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa työpäivän päätteeksi HIIT-treeniä, eli High intensity interval training:ia. Kokemus oli, miten sen nyt sanoisi: hieno ja erilainen treeni helvetin rankka ja oksennus oli monta kertaa kuskussa!

Otin ehkä vähän liian rajusti ja pidin hengähdystaukoja liian vähän, tai siis koko treenin aikana vain yhden. Ok överiksi meni, mutta sehän on ihan normaalia minulle! En kuitenkaan suosittele kaikille, ainakaan tekemään ihan maksimisykkeillä, ilman taukoja. Noh, tulipahan kokeiltua.

Bongasin itse ENSIMMÄISTÄ kertaa tämän HIIT:in vasta eilen, Mikaelan blogista, että kiitos tästä Mikaela! Aiheesta löytyy myös HS:n oma versio heidän nettisivuiltaan.

Nyt treenin jälkeen, aivan kuolleena, kurkku kipeänä ja vieläkin tulipunaisena, hupparin huppu syvälle päähän vedettynä olen iloinen, että jaksoin tehdä tämän ja vedin oikeasti ihan täysillä koko treenin. Tein ohjelman täysin Mikaelan kirjoittamien ohjeiden mukaan, vaikka äsken Googleteltuani huomasin, että netti on täynnä noita erilaisia hiit-treenejä ja erilaisia variaatioita ja liikesarjoja ja liikkeiden yhdistelmiä. Vaikka näytinkin ihan synnyttäneeltä (kuten aina) treenin jälkeen, niin tällä kertaa se oli tarkoituskin. Hiit-treenit täytyy vetää kovilla sykkeillä, eli käytännössä niin kovaa, kuin jaksat. Siinä on tarkoitus mennä mukavuusalueen ulkopuolelle (ihan reilusti) ja kannattaa totutella ajatukseen, että näytän hikoilevalta sialta suorituksen jälkeen, tai siis, pikemminkin jo heti ensimmäisen parin minuutin jälkeen. :)

En siis pitänyt taukoja liikesarjojen välissä, vaikka olisi ehkä kannattanut. Oksentaminen ei ollut kovin kaukana ja lankkujen jälkeen alkoi pyörryttämään niin paljon, että makoilin n.1min maassa, jotta en pyörtyisi.) Siinä se tauko sitten olikin. Suosittelen ainakin ekalla kerralla pitämään vaikka minuutin tai parin tauon jokaisen patterin välillä. :D


Itse ohjelma on tämän näköinen (sama minkä Mikaela on postannut):


1. Patteri
Soutulaite 2min
Istumaannousu omalla painolla 25toistoa
(itse otin muistaakseni 7kg kahvakuulan, vaikka painavammankin olisi voinut mielestäni ottaa, toki riippuu kunnosta, että ei kantsi ekalla kerralla ahmia mitään isoimpia painoja!)

2. Patteri
20m juoksu 4 kertaa edes takasin 
(itse pyöräilin 2minuuttia täysillä kuntopyörällä 2eri vastuksella, kun ei ollut tilaa juosta)
Etunojapunnerrus jalat maassa 20toistoa
(itse tein 10xkäyrätangolla ja toiset 10xnoin 10-13kg levytangolla, eli normaalia lyhyemmällä levytangolla siis)

3. Patteri
Askelkyykkykävely 20askelta/jalka
Lankku 1min
Sivulankku 30sek/puoli
(tein pystypunnerrukset samalla 10-13kg tangolla,jolla tein puolet hauiskäännöistäkin)

Lopuksi kannattaa antaa sykkeiden tasoittua vaikka 10min kävelyllä, tai kevyellä pyöräilyllä. Itse vetäisin ulkovaatteet suoraan niskaan ja lähdin polkemaan kotiin.

Itselläni kesti treeni alle 25min, mutta jos olisin ottanut 20kg levytangon jokaiseen liikkeeseen, jossa tankoa käytetään, olisi mennyt paljon kauemmin aikaa. En ole kovin hyvä pystypunnerruksessa, eikä voimat habassa riitä ihan 20kg x 20toistoa levytangolla, ainakaan jos tekee yhteen putkeen sen 20. :D Ei puhettakaan. Ehkä jotain 3toistoa saisin tehtyä ja sitten pitäisi pitää taas tauko ja hetken päästä taas kolme. No,painot kannattaa mielestäni valita sen mukaan, mikä oma kunto on. Jos on tosi kovassa kunnossa, niin ei mitään, siinä tekemään vaan vaikka miesten punnerruksilla ja pistää vaikka painon vielä selän päälle, jotta ei ole liian iisi treeni. Itse en ole koskaan vielä noin hyvässä kunnossa, niin jätän ihan oman ruumiinpainon varaan punnerrukset sun muut. Ja joo-tein punnerrukset polvet maassa, myönnän, nössö mikä nössö! ;) (olisin varmaan vieläkin salilla jos olisin miesten punnerruksilla vääntänyt ja 20kg tangolla noi liikeet :D )

Ja hei, just tässä parin minsan päästä alkaa yksi minun lempi sarjoista, eli LÄHIÖUNELMIA<3 Niin bimbo sarja ja niin tyhmää huumoria, että puree väkisinkin tähän likkaan! Nyt siis hikisenä katsomaan Lähiöunelmia, juomaan maitoa, suolavettä, magnesiumia, Beroccaa, viherjuomaa ja mussuttamaan halloumijuustoa ja sitten vasta se suihku! ;)

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Old memories

Kaivelin vanhoja ja vähän uudempia kuva arkistoista ja löytyi muutama, jotka ajattelin näyttää teillekin. :)

Pikku Ilana ja naapurin Jussi. Minun ensimmäinen ystäväni. :) <3
Olin lapsena rakastunut Jussiin ja meidän piti rakentaa maja Jussin vanhempien pihakoivuun ja asua siellä onnellisesti loppuelämä. Ei tämä elämä ihan sitten niin mennytkään. :D
Mie tykkään noista meidän kengistä, ja siitä kun ei näköjään paljon kamerasta välitetty.
Näitä kuvia pitäisi olla enemmän. Onhan näitä joitakin jossain äitini valokuva-albumeissa, mutta itselläni ei ole juurikaan lapsuuden ajan kuviani. 

Minulla on tooodella vähän kuvia jostain 2004-2010, ihan muutama kuvaa vain... Tässä ne melkein kaikki kokonaisuudessaan nyt on.

Hippi ajoilta Konemetsästä, olin tuolloin jotain 19vuotias.
Minulla on ollut pari kertaa rastat nuorempana, siinä kahdenkympin korvilla.
Kiva sishan letku jaloissa. Ihan makutupakkaa poltettiin siitä! :)

Minä ja Sabina
Tämä on otettu siltä ajalta kun asuin vielä Lappeenrannassa. Otettu ehkä 2009? Enpä ole varma. Tähän aikaan olin lihavimmillani, biletin rankasti ja söin vain jotain pasteijoita ja sipsejä. :D Että eipä ihme.

Sanja ja mie

2009 Jenni ja mie

Tämä on vuodelta 2009, sinä vuonna kun muutin Helsinkiin. Muutin loppukesästä, eli olin kuvan ottohetkellä asunut täällä puolisen vuotta. En oikein tuntenut ketään. Bileissä olin tutustunut/kaveerannut joidenkin tyyppien kanssa, kenen kanssa kävin välillä bileissä/ulkona, mutta en sellain "tuntenut" heitä kovinkaan hyvin. Ystävyytemme ei jatkunut, vaikka mukavia tyyppejä olikin kaikki. Nykyään moikataan jos nähdään, tai jos tunnistetaan.

Tämä on kesältä 2010
Vieressä ystäväni Riikka jotain riehuu. :D <3
Olin tähän aikaan koukussa rusketukseen ja olin juuri ottanut kestopigmentoinnit kulmiin.
Opiskelin meikkausta/maskeerausta ja olin Riikan kanssa melkein päivittäin jossain puistossa istumassa ja ihmettelemässä maailman menoa. Voi niitä aikoja. :)

Öh..hieno kuva! Olen Harrin (huippusuositun Harrin halloumisalaatin keksijän, reseptin pääset klikkamalla tästä) ja Tuomon, molemmat olivat ala-asteella kanssani samalla luokalla, Lappeenrannan Gigglin Marlinissa, kun meillä oli ala-asteen luokkakokous joskus muistaakseni kesällä 2010. :) Vitsit aika menee nopeasti...

Taitaa olla talvelta 2010. Opiskelin kosmetologiksi ja viikonloput hengailin aika pitkälti silloisen poikaystäväni ja hänen kavereidensa kanssa ja tietty omien kavereideni, ja tottakai biletettiin.

Tämä kuva on 2,5 vuoden takaa kesältä (2011), ystäväni Riikan (vasemmalla) synttäreiltä. :) Riikka, joko olet Suomessa?!? Pistä minulle viestiä, ikävä ja haluan nähdä sinut pian!

Lintsiltä 2011. Voi että kun tykkäsin tuosta pitkästä tukasta. Onneksi saan kohta (pidennysten muodossa) takaisin sen. :)

Minä isäni mökiltä. Tuohon aikaan juoksin paljon ja söin muutenkin todella terveellisesti. Sen kyllä huomaa rungostakin, ei ollut mitään ylimääräistä tuolloin. Tahdon tuon kunnon takaisin!

Juicyn yksi lempileluista - Rinkeli!

Homppupomppypyppyhyppykoikkaloikkanen, vai miten se meni!? 

Kissi!
Coco pentuna
Tää on niin hellyyttävä kuva. :) Kuva parin vuoden takaa.

Kokeilin ruskeaa tukkaa joskus syksyllä 2011 muistaakseni...

Ja sitten kyllästyin ruskeaan ja värjäsin tummanruskean. Olis varmaan ollut ihan kiva, jos olisi jaksanut lotrata itseruskettavan kanssa ja meikata päivittäin, mutta kun ei jaksa, niin minun kannattaa kyllä jatkossa pysyä tuossa vaaleassa sävyssä... :D
Tämä on siltä päivältä kun haimme Cocon, tai sitä seuraavalta itseasiassa...

Heh, viime kesältä. :) Oon edelleen ihan saman näköinen, eli puolessa vuodessa ei ole mitään radikaalia muutosta tapahtunut... Mitä nyt leikkasin puolet tukasta pois tuossa joulua ennen, mutta ei mitään sen ihmeellisempää. 
Lapsuudesta ei muuten ole mitään kuvia koneella, jossain albumeissa vain, kuten jo aiemmin tuossa mainitsin. Pitäisikin ihan skannata niitä edes joitakin koneelle ja pistää tänne jotkut parhaat muistot... :) Oli muuten aika kova penkominen näissäkin, kun piti ulkoiselta kovalevyltä noi vanhemmat kuvat kaikki kaivaa ja siellähän niitä kansioita on sitten vaikka muille jakaa. :D

Tämän napsaisin juurikin äsken, eli tuorein kuva minusta on sitten tässä.

Tän postauksen tekeminen oli jotenkin aika avartavaa ja terapeuttista. Mieleeni muistui asioita menneisyydestä, jota ei niin usein tule mietittyä. Lisäksi oli kiva katsella vanhoja kuvia ja henkilöitä, joita niissä esiinty... Joitakin kuvissa olevista henkilöistä en ole nähnyt vuosiin... Olette silti kaikki mielessäni ja muistoissani!

Rentouttavaa ja chilliä sunnuntaita kaikille! Minä lähden pian käyttämään koirat (taas) ulkona ja sitten voisinkin keittää päiväkahvit. :) Adios!

Garnier BB-voide VS Avon Solutions BB-voide

Garnier vastaan Avon, BB-voiteet kisaamassa

Vitsi miten daiju otsikko, oli silti pakko jättää, koska läpän pitää olla tosi surkea, jos minua itseänikin naurattaa jo pelkkä otsikko. Siis meinaan tätä: BB-voiteet kisaamassa, hah! Näen jo kaksi bb-voide tuubia nyrkit pystyssä mittelöimässä toisiaan vastaan. Ok, mennääs nyt sitten asiaan, lähtee taas lapasista nää jutut :D

Olen yrittänyt löytää hyvää BB-voidetta jo öö, puolitoista vuotta?! Enkä ole löytänyt itselleni sopivaa, tai minun vaatimuksiani täyttävää, vaikka olen kokeillut muutamia merkkejä. Milloin missäkin merkissä on vaalein sävy liian tumma, tai sitten voide on liian hoitava, se sisältää mineraaliöljyä, joka jää ihon pinnalle, eikä läpäise päivän mittaan iholta erittyvää talia, jolloinka tuloksena on pieniä näppylöitä, tai isojakin finnejä. Kuulostaako tutulta? Luulen, etten suinkaan ole ainoa, kenellä on kyseisiä ongelmia.

Sain ystävältäni myöhästyneen joululahjan. Kielsin häntä ostamasta minulle kosmetiikkaa, koska olen niin tarkka sen suhteen, mitä naamaani tungen. Ja TSÄDÄM, mitä sainkaan: tämä ei vissiin ystäväni mielestä sitten ole kosmetiikkaa, koska sain tämän Avonin BB-voiteen muiden kosmetiikkatuotteiden lisäksi. Olen kyllä itse yhtä itsepäinen ihminen, että ymmärrän ystäväni läpän teon asian suhteen.

Takana vanha tuttu Garnier (50ml) ja edessä Avon (30ml)

Pistin oikealle puolelle naamaa (teistä päin katsottuna) Garnierin tuotetta ja vasemmalle puolelle Avonia.
Muuta meikkiä kasvoissa ei ole.

Garnier BB-voide, sävy 02 light
Ei peittävyyttä, iho on hieman tasaisemman sävyinen, kun mitä se olisi ilman mitään voidetta, mutta ero on hyvin pieni.

Avon BB-voide, sävy light
Mielestäni tämä peittää ihon epätasaisuudet paremmin, tuhdimman koostumuksensa ansiosta, mutta ei tätä meikkivoiteeseen voi vielä mitenkään verrata!

Itse pidin molempien tuotteiden helposta levitettävyydestä. Itse levitän bb-voiteet, sekä meikkivoiteet sormilla ja olen tehnyt niin iät ajat. Tässä on monta koulukuntaa, kuka tekee mitenkin. Itse pidän näppituntumasta, jonka voideisiin saa ja siksi teen niin. Asiakkaille käytän toki sivellintä, tai sientä levitykseen. Monet asiakkaat eivät pidä, että heidän silmäluomiin lähmitään jotain sormilla ja ymmärrän itse sen ihan hyvin. :)

plussat ja miinukset


Garnier BB-voide:
+helppo levittää
+ei jää selviä rajoja hiusrajaan/kaulaan
+kosteuttava
+50ml riittää pitkäksi aikaa
+hyvän tuoksuinen

-päivän mittaan iho alkaa kiiltelemään reilusti
-itselleni tulee pieniä näppyjä, jos käytän tätä monta päivää putkeen
-ei ole tarpeeksi peittävä omaan makuuni
-tuubissa ei ole raaka-ainelistaa, vaan se on suojapahvissa, joka lentää aina itselläni heti roskiin, otettuani tuotteen käyttöön

Avon Solutions BB-voide:
+helppo levittää
+sulautuu oman ihon sävyyn kauniisti, luoden terveen näköisen hehkun
+kestää hyvän näköisenä tunteja
+sopivasti pigmenttejä
+hypo allergenic, eli sopii myös herkille, helposti reagoiville ihoille
+aurinkosuojakerroin 15

-päivän mittaan alkaa kiiltelemään rasvoittuvilta alueilta
-tässäkään tuubissa ei ole raaka-ainelistaa, vaan se on suojapahvissa, joka lentää aina itselläni heti roskiin, otettuani tuotteen käyttöön

Molemmat tuotteet ovat mielestäni käyttökelpoisia, hinta-laatusuhteiltaan ihan ok. Kallistun itse kuitenkin tämän Avonin tuotteen puoleen, sopii minun sekaiholleni ainakin hyvin ja sävy on hyvä, peittävyyttä on tarpeeksi (pitää muistaa että bb-voiteen ei pidäkään peittää yhtä paljon kuin vaikka meikkivoiteen, mutta senhän kaikki jo tietävät) ja koostumus on hyvä. :) En siis ole yhtään pahoillaan, että sain tämän ystävältäni lahjaksi, kiitos siis tästä *pus*!

Huom: Avonin tuotetta en ole kokeillut kun vasta kaksi päivää, niin en osaa sanoa tuleeko tästä näppyjä pidemmällä käytöllä, kuten Garnierista tulee itselleni. Vielä en ole ainakaan huomannut mitään negatiivista tässä, pientä kiiltelyä lukuunottamatta, mutta sehän on seka-ja rasvoittuvan ihon ikuinen ongelma...

lauantai 25. tammikuuta 2014

Korres huulivoiteet, täydellisyyttä hipoen!

Tulin sitten flunssaan, ei näin! Ei todellakaan näin! En ole päässyt salille kertaakaan tällä viikolla ja juoksemassakin kävin maanantaina, ehkä huomenna pääsen jo? Olin torstaina vain puoli päivää töissä kun tuli niin heikko olo kesken päivän ja illalla oli vähän lämpöä. Perjantaina kökin kotona ja istuin sohvalla ja päivittelin sitä, kun telkkarista ei tule mitään järkevää - silloin kun sitä vaivautuu katsomaan. Meillä on muuten nyt tuo iso 55"telkku, on muute aika iso ja siisti! :D Osasin jopa pistää sen päälle ja vaihtaa kanavaa sillä, ihan ilman neuvoja, olin niin ylpeä itsestäni - not. :)

No mutta asiaan. Ajattelin esitellä teille lisää kosmetiikkaa, joista on tullut lempparituotteita, joita ilman en halua enää olla. Nyt on kyseessä Korres huulivoiteet, ah näitä luojan luomia ihanuuksia!<3

Korres Pomegranate ja Guava

Oikeanpuoleinen Guava on vanhempi huulivoide, joka on ihan must tuote itselleni. Siinä ei ole mitään sävyä, mutta se on super hoitava ja kosteuttaa rohtuneet huulet yhdessä yössä. :) Laitan itse tätä väritöntä ennen nukkumaan menoa, ja välillä myös päivälläkin.

Toi vasemman puoleinen, eli punainen Pomegranate on minulle ihan uusi tuttavuus, mutta luulen että ystävyyteni tuon tuotteen kanssa on kestämässä lopun elämän, niin ihana tuote kyseessä. Ei ole koostumukseltaan ihan yhtä paksu/hoitava, kuin tuo väritön Guava, mutta sävy on aivan ihana ja tuntuu huulilla kevyeltä ja kosteuttavalta. 
Nuorempana käytin (ja välillä vieläkin sorrun halvan hinnan vuoksi) ostamaan Blistexiä, mutta enää en ole sortumassa siihen mineraaliöljy kierteeseen, joka lopulta vain imee kosteutta huulista, eikä siis todellakaan kosteuta niitä! Noiden kaupassa myytävien huulivoiteiden hinta-laatusuhde on täysin surkea, ja raaka-ainelista myös sen mukainen. Katsokaa ettei huulituotteenne sisällä mineraaliöljyjä, joiden puolesta minä en ainakaan ole puhumassa mitään positiivista. Kyseessä on öljyteollisuuden halpa sivutuote, jota myydään meikkiteollisuudelle, vaikka huulitoutteissa se ei ainakaan mitään hyvää tee. Se jättää ihon pinnalle pelkän hengittämättömän kalvon, eli huulivoiteissa olevat muut kosteuttavat raaka-aineetkaan eivät pääse kosteuttamaan ihoa. Eli humpuukia monet tuotteet, suosittelen lukemaan raaka-ainelistat läpi.

Vähän huono kuva, pitää selkeesti ostaa lähikuvaukseen tarkoitettu objektiivi... 

Vähän ylivalottunut, otettu salaman kanssa...mutta tästä näkyy tuon punaisen sävy hyvin. :)
Taustalla olevat kaksi putkiloa (huulivoidetta) on myös tulossa testiin, Korresin nekin.
Toisen ostin ystävälleni, kun hän käyttää Vaseliinia huulilla, ei näin! Sehän on liukastevoidetta! :D

Huulet ilman mitään huulirasvaa...

Huulet Korres Pomegranaten kanssa. Jättää kauniin hennon punaisen sävyn.

Pusukala haha! :D Vitsit että odotan niitä ripsiä ja kampaamokäyntiä, kuin kuuta nousevaa!
Varasin muuten sen hampaiden laservaalennuksen 1,5vkon päähän tiistaille.

Mitäs muuten piditte kuvista, vähän parempia, kuin kännykkäkameralla otetut? :D Vaikka ei nämäkään mitään täydellisiä nyt ole todellakaan, pitää ostaa noita objektiiveja lisää ja harjoitella kameran käyttöä vähän lisää. Äsken kameraa räplätessä löysin sentään mistä muokata kuvat pienemmiksi, ettei niistä tulisi niin rakeisia, kun tänne lataa isoja kuvia. Sain vinkin eräältä lukijaltani, että voi johtua kuvan huonolaatuisuus siitä, ja se oli kieltämättä käynyt itsellänikin mielessä, että se voi olla syy. Olin kyllä sen kuivashampoo kuvan pienentänyt ohjelmalla ennen tänne lataamista, mutta ei näköjään riittänyt se. :) Nyt on resoluutiot kondiksessa, joten ei kun napsimaan kuvia!

tiistai 21. tammikuuta 2014

Viime viikon treenit ja tämän päivän treeni

Viime viikolla jaksoin sekä treeni-että ruokavalio linjalla todella hyvin. En nimittäin arkena erehtynyt kertaakaan herkuttelemaan ja jaksoin tehdä kaksi earobista ja kaksi salitreeniä, eli ihan hyvin, vaikka kyllä se kolmas aerobinen olisi silti ihan poikaa. :)

Kylmä saatana!
Ripset jäätynyt silmäkulmasta toisiinsa kiinni.
Tänään juostessa kävi sama homma. Ja joka aamu polkiessa myös.
Saa nähdä miten ripsien pidennykset kestää tämän extreme muikkelin päässä. :D

Viime viikolla pyöräilin ja soudin salilla ekan aerobisen ja toisen kävin juoksemassa. Salilla tein yhtenä päivänä kädet, selkää, rintaa ja vatsaa. Toisena salipäivänä tein jalat, pakarat, olkapäät ja penkistä punnersin myös rintatreenin, koska se on alkanut luistamaan niin hyvin lähiaikoina, vaikka painoa ei minulla siinä paljon olekaan, mutta mitä voikaan oletaa henkilöltä, joka ei ole oikeestaan koskaan penkistä mitään nostanut?
Yritän kuitenkin penkissäkin keskittyä siihen, että teen liikkeen puhtaasti, kuten salilla kaikki muutkin liikkeet. Tosin kokeilin maksimeita viime viikolla käsipainoilla ja silloin tein kropalla sellaisen heilautuksen mukaan, eli ei todellakaan ollut puhdas. Halusin vain sen kolmannen noston saada ylös, kun kaksi meni joten kuten sinnitellen puhtaasti. Kun otin kilon kovemman painon, en saanut yhtään puhdasta suoritusta sillä. :D Kiloa kevyemmällä taas jaksoin sen kolme epäpuhtaasti. Siitä vielä kiloa kevyemmällä jaksan taas kymmenen toistoa puhtaasti, eli aika paljon vaikuttaa hauista käsipainoilla treenatessa kilo-tai kaksi lisäpainoa punttiin. :)
En ollut aiemmin testannut moista, joten oli ihan mielenkiintoista huomata miten se vaikuttaa.

Niin, tein myös vatsoja molempina salipäivinä, jota sitäkään en yleensä jaksa tehdä kuin kerran viikossa, vaikka vatsat kestää ihan hyvin useammankin treenikerran, ainakin toi kaksi on ihan passeli, varsinkaan jos ei ihan älyttömästi tee eri liikkeitä. Itse teen vain kahta-kolmea liikettä vatsalle yleensä, tosin vaihtelen liikkeitä myös usein, jotta lihakset saa erilaista ärsykettä. :)

Tulee aina ihan kosmetologin opinnot mieleen noista Latinan kielisistä lihaksista. :)

Viime viikon treenit:

ma: soutu+pyöräily
ti: jalat,pakarat,vatsa ym.
ke: juoksu (intervalli)
to:kädet,rinta,selkä ym.

Lauantaina oli tarkoitus lähteä juoksemaan, mutta pienen nestehukan saattelemana päätin olla treenaamatta. Näin siis Puolasta Suomeen vierailulle saapunutta ystävääni piiiitkästä aikaa, niin otin parit kaljat hänen kanssaan rupatellessa, niin se siitä treenailusta sitten loppuviikon aikana. Lisäksi innostuin litkimään punaviiniä lauantaina toisten ystävien seurassa, niin seuraava treenikerta saikin sitten jäädä seuraavalle (tälle) viikolle, heh.


Eilen en jaksanut treenata yhtään, nykyään tuo alkoholin litkimisestä palautuminen kestää ainakin kaksi päivää.

Tänään kävin töiden jälkeen 45min juoksulenkillä, oli ihan huippu lenkki! Meinaan siis sitä, että jaksoin todella hyvin. Lämmittelin siten, että poljin töistä kotiin ripeästi, käytin koirat pikaisella lenkillä ja ei kun lenkkarit jalkaan ja juoksutakki päälle ja menoksi! Viime viikolla muuten noita mäkiä juostessa ja intervallispurtteja juostessa huomasin, että juoksukengät luistaa lumihangessa ilman nastoja. Enhän siis omista yhtään nastakenkiä, viime talven juoksin myös näillä kesäjuoksukengillä, yrittänyt olen myös tämän talven näillä pärjätä. Mutta nyt v*****aa oikeasti! Tänäänkin sudin yhdessä mäessä ja ennen kuin näin kunnolla koko mäen nyppylää, kirosin nastattomat kengät helvettiin. No, vähän lisähaastetta juoksuun. Jos en raaski pistää 150e (vai mitä ne maksaa) nastakenkiin, niin ei auta itkeminen.

Huomenna olisi tarkoitus mennä salille treenaamaan joko yläkroppa, tai jalat, en ole vielä päättänyt kumpi. Yleensä en tee etukäteen hirveästi päätöksiä, menen vähän fiiliksen mukaan. Tänäänkään en tiennyt mitä treenaan, ennen kuin menin duunipäivän päätteeksi pukkariin ja tunnustelin fiiliksiä. Siinä pukiessa huomasin, ettei tänään ole salipäivä ja olin tyytyväinen juoksulenkki ratkaisuuni, koska ulkona ei ollut edes -15c pakkasta. Tämä siis on vielä mielestäni varsin kelpo juoksuilma. -25c alkaa olemaan jo keuhkoille niin hasardi, että joutuu harkita juokseeko vai ei. :)

Mites te? Tykkääkö joku juosta vielä -20 tai -30c pakkasessa? Käykö keuhkoihin tai niveliin?

Nyt harkitsen itseni sohvalle syömään turkkilaista jogurttia ja omenaa. :P Bye!

Tribaali tatuointi valmistui

Tästä pääset alkuperäiseen kirjoitukseen, jossa kerroin ensimmäisen kerran tästä tatskasta. Aika laimean näköinen tuo värittämätön, verrattuna tähän valmiiseen. Siis kun toi väritys antaa tolle kuvalle mielestäni niin paljon. Tässä väritetyssä kuvassa tatuointi on jo parantunut ja siitä on irronnut irtonahka pois/irtoava väri, joten on myös värit pysynyt tosi hyvin, vaikka itse sanonkin. :) Tosin värin ihoon saaminen ei ollutkaan ihan yhdestä värityskerroksesta kiinni, vaan piti värittää muutama kertaa, että väri tosiaan jäi ihoon. Sama juttu oli mustien tribali-osioiden kanssa. Se riippuu ihosta niin paljon, mikä ottaa mitenkin sitä mustetta vastaan.

Kuvan kopioiminen kielletty!
Do not copy please!

Ennen väritystä:

Ennen väritystä

Eipä tässä muuta, hauskaa iltaa! :)

maanantai 20. tammikuuta 2014

Björn Axén style kuivashampoo

Ajattelin esitellä teille jotain itseni hyväksi havaitsemaa kosmetiikkaa pitkästä aikaa. Minulla on muutamiakin juttuja, joista on pitänyt jo ajat sitten kertoa, mutta en ole vain saanut aikaiseksi.
Tämä tuote on itselleni varsin ajankohtainen, koska oma tukkani näyttää nykyään niin helposti likaiselta - sen takia, koska en ole värjännyt sitä aikoihin. Siksi olenkin kokeillut paria kuivashampoota, joista toisesta en pitänyt yhtään, vaikka sitä niin monessa blogissa on kehuttu ja tuotetta on näkynyt kaikkien naistenlehtien sivuilla ja ties missä.

Tästä tykkään! En aijo enää palata siihen samaan vanhaan, joka ei itselleni todellakaan sovi, kuten tämä. 
Alla kuva siitä, joka ei päässyt suosiooni.

En tajua mitä tälle yllä olevalle kuvalle kävi. Koneella tämä on ihan tarkka, tänne ladattaessa tulee tämmöinen rakeinen, epätarkka?!? Miksi näin? Jos joku osaa kertoa, olisin kiitollinen.

Tämä tuote josta pidän todella, on yläpuolen kuvassa oleva Björn Axénin Styling powder, mattifying&volume. Tuote on ihan huippu! Se ei tee hiuksista tahmaisen tuntuisia, eikä se myöskään tee niistä raskaan oloisia. Lisäksi tämä on hyvän tuoksuinen.

Käyttö on helppoa ja toimii, kuten muutkin suihkutettavat kuivashampoot: Pulloa ravistetaan ennen suihkutusta, suihkutetaan 10cm päästä hiusten tyveen ja annetaan "kuivua", vaikka tämä on mielestäni ihan kuivaa jo suihkutus vaiheessa, mutta näin purkissa lukee. Hierotaan puhtain sormin hiuksiin/kammataan tukka. Itse viikonloppuna tätä käyttäessäni harjasin hiukset läpi ja viimeistelin hiuslakalla. Valmista!
Hiukset olivat muuten myös seuraavana päivänä puhtaan näköiset, eivätkä olisi välttämättä tarvinneet edes pesua, mutta tottumuksesta pesin ne kuitenkin.

Ennen muuten pesin hiuksia vain pari kertaa viikossa (siis silloin, kuin minulla oli blondattu tukka) mutta nyt joudun pesemään tosiaan päivittäin, tai vähintään joka toinen päivä. Tämän avulla voin kuitenkin venyttää päivällä, tai parilla pesukertoja helposti, tai kuohkeuttaa hiuksia, jos haluan niihin nopeasti vähän tuuheuttavaa vaikutusta. Tätä kun hieroo hiusten tyveen, hiuksista tulee ilmavamman näköiset. :)

Tätä olen käyttänyt ennen, mutta en ole tykännyt. Jättää omat hiukseni tahmaisen tuntuisiksi ja raskaiksi. Myöskin tämän pois peseminen vaatii itselläni kaksi pesukertaa ja jos tätä laittaa maltillisesti, jää silti hiukset limaisen näköisiksi. Jos taas tätä laittaa reilummin, tulee todella tönköt ja raskaat hiukset. Ei ainakaan minun ohuille, värjäämättömille hiuksille sovi yhtään.

maanantai 13. tammikuuta 2014

KITA-JA NIELURISALEIKKAUS

Copy-pastesin tämän tänne, jotkut ovatkin ehkä lukeneet tämän vanhasta blogistani, jonka poistin tässä pari päivää sitten. Koska tämä oli niin luettu, ajattelin kopioida tämän ja julkaista täällä, jotta teksti säilyisi internetin ihmeellisessä maailmassa.

KITA-JA NIELURISALEIKKAUS

Kirjoitanpa tänne oman tositarinani kita-ja nielurisaleikkauksesta.

Kerron koko jutun alusta loppuun, joka on pitkä stoori. Kerron ensin pohjustuksen, joka ei ole ''niin olennaista''. Sen jälkeen kerron toimenpiteestä, jonka jälkeen kerron parantumisesta. Jaan tekstin siis kolmeen osaan, saat itse valita luetko kaiken, vai vaan itseäsi kiinnostavimman osan.


POHJUSTUS KOKO JUTULLE

Minulla oli koko ikäni ollut iso kitarisa ja jopa hammaslääkärit ja hammashoitajat olivat aina kauhistelleet sitä. Koska pelkäsin leikkauksia, piikkejä ja nukutuksia lapsena, lykkäsin itsepäisyyttäni leikkausta aina vain pidemmälle, kunnes viime talvena ja tämän vuoden keväällä olin niin usein kipeä, etten enään jaksanut sairastelua. Tein silloin ratkaisevan päätöksen ja menin lääkäriin kertomaan ongelmistani.

Ensimmäinen lääkäri epäili minulla angiinaa kun valitin että nielaiseminen sattuu, minulla on valkoisia patteja risoissa ja on nuhaa ja pientä lämpöä. Hän ei edes suostunut koskemaan minuun, otti taskulampun ja katsoi kahden metrin päästä suuhuni, ilman että tikullakaan koski minuun. Hän määräsi minut nielunviljelyyn. Sieltä ei selvinnyt mitään, minulla siis ei ollut angiinaa. Minulle ei myöskään määrätty antibiootteja, koska tautia ei ollut. Olin kuulemma terve. Kysyin mitä patit kurkussani ovat ja hän ei vastannut siihen oikein mitään. Lääkäri oli muutenkin hyvin omituinen ja ei vaikuttanut kovinkaan pätevältä tai luotettavalta.

Sairasteluni, flunssani, nenän tukkoisuus, kurkkukivut ja imusolmukkeiden turpoilu jatkui. Päätin mennä toiselle lääkärille, joka jo sentään suostui koskemaan minuun. Hän epäili että korvissani on jotain ongelmaa, hän diagnosoi, että oikeassa korvassani on jokin vika ja minulla on ahtaat nenäntiet, jonka vuoksi nenäni on tukkoinen. Hän myös määräsi minut allergiatesteihin.
Testit näyttivät taas nollaa ja lääkäri oli ihmeissään tuloksista. Hän määräsi minulle nenäsumutetta, joka on tarkoitettu allergigoille. Käytin sitä ''pullollisen'' ja siitä ei ollut mitään apua. Hän pyysi minut uudestaan käynnille, jos keskikesällä oireet jatkuvat.
Kun oireet sitten jatkuivat, kävelin työpaikkani terveydenhoitajan juttusille, joka pyynnöstäni varasi minulle suoraan ajan näihin oireisiin erikoistuneelle lääkärille, ilman yleislääkäriä. Selitin terveydenhoitajalleni, että olen jo kahdella ''normilääkärillä'' käynyt ja he eivät näytä tietävän/kuuntelevan minun sanomisiani ja ongelmiani tosissani. Onneksi terveydenhoitajamme oli minun kanssa samalla aaltopituudella ja tiesi ettei tapoihini kuulu jauhaa sontaa.

Vihdoin lääkärikäynti jota olin odottanut pitkään. Heti kun astuin huoneeseen kerroin lääkärille mikä mielestäni minulla on ja että ne proput kurkussa eivät ole normaaleita, niitä ei kuulu tulla ihmiselle niin paljon kun minulle niitä tulee ja että minulla on sosiaalisia paineita niiden haisevien proppujen vuoksi. Lisäksi kun kurkkuani kuivaa(urheillessa tai jännittäessä) tuntuu siltä, kun kalanruoto olisi kurkussa ja sekään ei ole normaalia. Kerroin myös kaikki muutkin mitä aiemmillekin lääkäreille kerroin, eli nenän tukkoisuudet ja korviin säteilevä kipu. Hän katsoi kurkkuani ja korviani ja uskalsi koskeakin minuun. Hän kysyi myös onko allergiat testattu ja kun sanoin että on ja niitä ei ole, hän sanoi että minulla on poikkeuksellisen kookas kitarisa ja onteloiset,hieman turvonneet nielurisat, joska aiheuttavat kipua, koska ne toimivat epänormaalisti, lisäksi kipu säteilee korviin.

Hän sanoi, että tähän ei auta kuin leikkaus. Olenko valmis menemään vaivan selättämiseksi leikkaukseen, vai yritänkö elää tämän kanssa?
Eipä ollut minun vaikea päättää kummin tehdään. Kiitin häntä hyvästä työstä ja hän pisti lähetteen kunnalliseen, koska vakuutukseni ei kattanut yksityisellä leikkaamista, eikä tilistäni jää tarpeeksi rahaa kalliisiin leikkauksiin.
Lopuksi hän vielä sanoi, ettei korvissani ole mitään vikaa. Olin siis elänyt harhaluulossa, toisen lääkärin väärin tekemässä diagnoosissa usean kuukauden.
Nenäni on kuulemma ahdas ja toisessa sieraimessa väliseinä kallistuu jyrkästi, joka tekee sen, että se sierain on helposti tukossa. Kuulemma nenää voi yrittää myös operoida auki, mutta lääkäri kehoitti ensin käymään leikkauksessa, joka tuo huomattavasti lisää tilaa nielulle ja hapelle.

Lääkäriltä ulos meniessäni sanoin ystävälleni, että jos tulee mikä vain vaiva, mikä liittyy millään tapaan kurkku-nenä-korva ongelmiin, olen ehdottomasti menossa alan spesialistille, ehkä mahdollisesti jatkossa aina tämän lääkärin luokse, joka antoi minun puhua ensin, kuunteli, ei tyrmännyt heti sitä mitä itse sanoin ja selkeällä suomenkiellä kertoi missä mennään, ilman kaunistelua tai ylimääräistä hyssyttelyä. Plussat vielä siitä, että hän uskalti koskea minuun, eikä vain kahden metrin päästä katsomalla tehnyt johtopäätöstä siitä, mikä minulla on.


LEIKKAUS

Sain kuuden kuukauden sisällä leikkauskutsun ja pääsin leikkaukseen Hyksiin.
Olin siis jännittänyt kyseistä leikkausta koko elämäni ja tiennyt aina, että jonain päivänä saan kärsiä itsepäisyydestäni. Vaikka tiesin, että etukäteen yöunien menettäminen ja stressaaminen asian suhteen on täysin turhaa, en silti saanut psyykattua itsestäni sitä pois, kuin vain hetkellisesti, vaikka yritin täysillä.
Lopulta menin päiväkirurgiselle osastolle silmät turvonneina ja naama punaisena itsemisestä, kädet täristen ja suu jo valmiiksi kuivana. Lääkäri otti minut hyvin nopeasti vastaan ja huomasi jännitykseni. Hän kertoi että se on ihan turhaa, mutta ymmärtää, että se jännittää. Tässä vaiheessa en enään edes yrittänyt peitellä tunteitani, vaan annoin itkun ja kirosanojen tulla pienestä suustani ulos, jos siltä tuntui. Miesystäväni hiukan huvittuneena katsoi vierestä, kun käyttäydyin kuin pieni lapsi.
Lääkäri kysyi: ''Niin, sinua on nyt nämä vaivat vaivanneet puoli vuotta?''
Vastasin hänelle: ''Juu, 25vuotta.''
Takana ollut hoitaja alkoi nauramaan, kuten myös miesystäväni.
Lääkäri kertoi, että kurkkuun tulee joskus tuoksahtavat peitteet ja että se ''pikkukieli'' minkä oikeaa nimeä en itsekään muista-turpoaa herkästi ja voi olla useamman päivän todella turvonnut. Kerroin että minulla turpoaa se helposti ja hän totesi, että todennäköisesti myös leikkauksen jälkeen. Sitä ei saa koittaa ''yskiä ulos'' tai muutenkin pitää yrittää antaa sen olla omassa rauhassaan, se kyllä vetäytyy siitä omiin mittoihinsa sitten kun kurkku paranee, toisilla nopeammin, toisilla hitaammin.
Tämän jälkeen sairaanhoitajaopiskelija vei minut vaihtamaan vaatteet, jonka jälkeen hän vei minut tapaamaan anestesialääkäriä. Sekä hoitaja, että lääkäri olivat erittäin mukavia ja luottamusta herättäviä. Aloin hiukan jo rentoutua heidän seurassaan. Varsinkin anestesialääkäri oli erittäin osaava, selitti minulle leikkauksen kulun niin yksintyiskohtaisesti, kun halusin kuulla ja hän tsemppasi minua ja kyseli jännitykseni syitä.
Kun kerroin heille, että eräs vanha tuttavani/kaverini kuoli kyseisen leikkauksen jälkioireisiin, he ymmärtivät paremmin huoleni ja osasivat kertoa, että se on hyvin, hyvin harvinaista ja yleensä siinä on ollut taustalla jokin muu sairaus, tai muu syy. Itse leikkaus operaationa on pieni ja ei kestä kauan. Niitä myös tehdään päivittäin ja useita, ihan pienestä lapsesta aikuiseen saakka. Myös nukutukset ovat nykyään turvallisia. Ne ovat kehittyneet niin paljon.
Minulle myös kerrottiin, että siinä leikkaussalissa on 6 henkilöä jatkuvasti tarkkailemassa, että kaikki on ok, joten elämän aikana ei kovinkaan monesti ole niin ''hyvää'' tilannetta, jolloin monet alan ammattilaiset olisivat läsnä ja tarkkailisivat alituiseen, että kaikki toimii.
Koska minua jännitti kovin, minulle asennettin unensyvyysmittari, joka siis mittaa unen syvyyttä.
Minulta mitattiin verenpaine, joka olikin normaali/hiukan koholla. Olin kuvitellut sen olevan aivan katossa, mutta luuloni osoittautui vääräksi.
Koska olin lähes hysteerinen sairaalaan mentyäni ja siellä tovin oltuani, minulle päätettiin antaa diapamia, jotta rauhoittuisin. Minulle oltiin alunperin kaavailtu pienempää annosta, mutta kun he näkivät minun pelkoni, he nostivat annostusta vähän. (Tiedän tämän siksi, koska hoitaja, joka minulle soitti pari päivää ennen leikkausta, kertoi että saan rauhoittavaa, kun saavun sairaalaan ja kun minulle annettiin se rauhoittava, lääkäri määräsi hoitajaa lisäämään annostusta hiukan.)
Lääkärit ja hoitajat menivät valmistelemaan leikkaussalia, kun minä jäin sängylle makaamaan ja rauhoittamaan mieltäni. Kyselin hoitajaharjoittelijalta hänen opinnoistaan ja minua itseäni kiinnostaa monet eri alat, ja yhtenä niistä hoitajan-ja lääkärin työ, oli mielenkiintoista vaihtaa tietoa eri kouluista ja ammateista. Keskustelimme siinä noin 20-30minuuttia ja tänä aikana sain itkuni loppumaan. Sitten siirryimme leikkaussaliin. Tällöin aloin taas vähän vapista ja jännittää, mutta yritin miettiä jotain muuta, kun itse toimenpidettä. Kysyin koko ajan, jos en jotain tiennyt, tai jos ihmettelin jotain mitä he puhuivat tai tekivät. Minulle vastattiin ystävällisesti ja asiallisesti. Minulta myös kysyttiin vähän väliä vointiani ja onko pahin jännitys jo mennyt ohi jne. Hoitajat ja lääkärit hääräsivät parissa minuutissa minulle kaikki anturat, mittarit ja hihna jalkojeni ympärille ja kanyylin, mistä nukutusaine laitetaan. Itse leikkauspöydällä olin yllättävän luottavainen ja rauhallinen, lääkäreiden ja hoitajien määrätietoiset otteet ja päättäväiset, mutta lempeät ilmeet olivat kannustavia ja rauhoittavia. Tietenkin myös rauhoittava lääke tepsi hyvin, mutta ilman niin pätevän oloisia ja määrätietoista henkilökuntaa olisin tuntenut oloni hyvin yksinäiseksi. Minulle annettin lisähappea maskilla, jonka jälkeen nukutusaineet. Nukutusaineet tuntuivat kipeiltä, kun ne pistettiin käteen, mutta en kerennyt edes kolmeen laskea, kun uni jo tulikin.

Seuraava muistikuva on, kun makasin omalla sängylläni heräämössä puhuin jotain sekavaa mieshoitajalle, jolla oli hieno tatuointi. Olin yllättävän pirteä ja mietin, että olipa helppo toimenpide, nyt se on vihdoin ohi!
Minulta kyseltiin siinä vointia ja kipuja, sain vähän lisää kipulääkettä, koska kipuja oli, mutta ei niin kovia, etteikö niitä olisi kestänyt.
Sänkyni ja minut kärrättiin lepäämöön, jossa sain vettä, mehua ja mehujäätä.
Kun vaihdoin asentoa pystympään, alkoi tapahtua.
Verta alkoi valua molemmista sieraimista solkenaan. Koska minulla ei ollut mitään mihin pyyhkiä, ne valuivat paidalleni.
Minä pyysin niskani päälle kylmägeeliä, koska tiesin että se voisi tyrehdyttää vuotoa. Sain myös paperia, johon sain verien antaa valua.
Huomasin pientä panikointia hoitajan toiminnassa, pysyin kuitenkin onneksi itse täysin tyynenä tilanteessa, koska tiesin että jälkiverenvuodon riski aikuisilla on n.5%.
Hoitajia juoksenteli edestakaisin, kuka silloin kerkesi siinä vieressäni olemaan ja antamaan lisää paperia edellisten oltua täynnä verta. Välillä olin minuutin tai pari yksin ja ihmettelin missä hoitajat ovat.
Eräs hoitajista kertoi, että heillä on juuri sinä päivänä normaalia vähemmän hoitajia paikalla, joka aiheuttaa pienimuotoista hämmennystä, hän pahoitteli tilannetta ja minä ymmärsin, ei auttanut kuin hyväksyä tilanne.
Kun lääkäri kerkesi, hän tuli katsomaan tilanteen. Hän katsoi nieluun ja sanoi ettei näy mikään vuotavan. Oli kuulemma normaalia leikkauksen jälkeen ja sanoi, että odotellaan 15minuuttia ja katsotaan jos tyrehtyy. Hän laittoi sieraimiini myös tupot, joissa oli verenvuotoa tyrehdyttävää ainetta, jota valui myös suuhuni, koska en pystynyt hengittämään nenän kautta. Tämän ansiosta kieleni kärki puutui ja neste maistui pahalta.
Siinä sitten annoin veren valua 15minuuttia puutuneen kielen kanssa kun lääkäri tuli uudestaan ja kysyi vointiani. Hän sanoi että jonkun haavoista oli ollut pakko aueta uudestaan, koska noin pitkä ja runsas vuoto ei ole normaalia.
Leikkaussali oli varattu, joten jouduin odottamaan taas 15minuuttia sinne pääsyä. Minut piti nukuttaa uudestaan, koska olin niellyt nesteitä ja verta, minulle piti tehdä vatsalaukun tyhjennys (jotta välttyisin leikkauksen jälkeiseltä pahalta ololta) ja koska vuotohaavaa ei pystytty paikantamaan, oli senkin vuoksi nukutettava uudelleen.

En enään pelännyt nukutusta, koska edellinen oli sujunut niin ''hyvin'' että tiesin, että nukun täysin sikeästi ja hetken päästä herään taas, enkä muista koko operaatiosta itse mitään.
Tässä vaiehessa kokosin itseni, sanoin että se on sitten mentävä jos on mennäkseen ja voin kertoa, että verta vuotavana, pienen huimauksen vallassa olevana, kurkkukipuisena ja välillä yksin odottavana (aina hoitaja ei kerennyt olemaan lähelläni) puoli tuntia tuntui pitkältä ajalta. Kerran sinä aikana turhaannuin ja kysyin että joko sinne leikkaussaliin pääsee ja hoitaja vain sanoi, ettei auta kuin odottaa, että se vapautuu.

Juuri ennen leikkausta sain kuulla, että leikkaustiimi vaihtuu, eli edellisen leikkauksen tutut hoitajat ja lääkärit olisivat poissa. Kaikki kuitenkin tapahtui niin äkkiä, että parissa minuutissa olinkin taas untenmailla. Minua huvitti, kun leikkaava lääkäri sanoin minulle yksi, kaksi ja hyvää yötä - jonka jälkeen en muistakaan taas mitään. :D

Heräsin taas heräämöstä. Taas se kiva mieshoitaja hyvännäköinen tatuointi käsivarressa istui vierelläni ja kyseli vointiani. Juttelin hänen kanssaan minkä pystyin. Jouduin aika monesti toistamaan mitä sanoin, kun hän ei meinannut saada puheestani mitään selvää. Minua väsytti. Muistan, että väsymyksen sekaisessa olotilassa mainostin hänelle tatuointeja, joita olen itselleni tehnyt ja sanoin, että voin tehdä joskus hänellekin tatuoinnin. Hoitaja nyökytteli ja nauraen työnti minut lepäämöön kasaamaan taas itseäni.

Heräämöstä taas lepohuoneeseen, jossa sain kuulla, että miesystäväni olikin jo käynyt kyselemässä minua, kun minusta ei ollut kuulunut. Hänet oltiin sitten käännytetty takaisin kotiin. Hänelle kerrottiin että haava oli alkanut vuotaa uudestaan ja minut oltiin jouduttu nukuttamaan uudemman kerran.
Sain onneksi luvan nukkua, ja kesti ehkä 15minuuttia kun sain unen päästä kiinni. En tiedä kauan nukuin, ehkä tunnin, ehkä pari. Muistan kun heräsin että olo oli yllättävän hyvä. Join smoothieita ja imeskelin jääpaloja, söin pari mehujäätä ja kävin pissalla kun kunto oli sen verran hyvä, että pystyin nousemaan seisaalteen. Minua varoiteltiin huimauksesta, jota sitten ylös noustua ilmenikin vähän.
Alkuperäisten suunnitelmien mukaan minun olisi pitänyt kotiutua siinä klo 13. aikaan, mutta pääsinkin komplikaatioiden vuoksi kotiin vasta klo 17.00
Pientä pahoinvointia tuli ennen kotiin lähtöä, mutta en oksentanut. Hoitaja oli minun mukana, kun kävin vessassa ja muutenkin koko ajan lähettyvillä, jos halusin että sängyn päätyä nostetaan tai lasketaan tai jos suutani kuivi. Eli se loppuaika meni erittäin hyvin.
Hoitaja muutenkin ihmetteli, että miten olin niin hyväkuntoinen ja pystyin syömään (lue juomaan)niin paljon kahden nukutuksen jälkeen, joka on kuitenkin paljon raskaampaa elimistölle kuin yksi nukutus.
Uskon että oma asenteeni ja hyvä fyysinen kunto auttoivat minua jakamaan leikkauspäivän niin hyvin.

KOTONA TOIPUMINEN

Pari ensimmäistä päivää meni hyvin. Kipu ei yltynyt hurjaksi missään vaiheessa, eikä tullut jälkiverenvuotoa haavoista. Sain nukuttua tunnin pätkissä, heräsin siihen että koski enemmän kurkkua ja suuta kuivi, jonka vuoksi heräsin automaattisesti juomaan vettä. Join muutenkin vettä aina kun jaksoin, koska hoitaja kertoi, että se vähentää kuumeen nousemisen riskiä, kun muistaa huolehtia nestetasapainosta.

Kolmantena päivänä kivut alkoivat koventua ja kipu alkoi heijastumaan korviin. Olin vähän odotellutkin tätä, koska korviini heijastuu helposti kipu, mitä nielussa on. Siksi kahden ensimmäisen päivän ajan ihmettelinkin kipujen vähyyttä.

Lääkkeitä olin alusta asti syönyt säännöllisesti, jotta kivut eivät pahene ja jo olemassa olevat kivut lieventyisivät.
Heräsin myös yöllä ottamaan lääkkeet, jotta sain nukuttua.
Jouduin nukkumaan vatsalleni, tai kyljelteen ja suu auki, koska kurkku ja pikkukieli ovat niin turvonneet, että peittyy melkein koko kurkku. Pikkukieli myös roukkuu pitkänä kurkussa, joka tuntuu siltä kun joku räkämälli olisi jatkuvasti valumassa nielua myöten, vaikkei näin olekaan.
Kuolasin myös näinä öinä koko ajan, koska nielaiseminen sattui niin paljon.
Eli yhteenvetona tähän totean, jos olette ihmetelleet miksi aamulla sattuu kurkkuun, se johtuu siitä, kun nielu on niin kuiva! Vaikka juominen ja nieleminen sattuikin silloin eniten, se oli paras apukeino siihen kipuun, uskokaa minua. Tämän vuoksi heräsin kaiketi vaistomaisesti tunnin välein juomaan, jotten joutunut kokemaan niin karvasta kipua, mitä pystyin olettamaan olevan vaikka 7tunnin yöunien jälkeen.

Myös nauraminen, puhuminen ja yskäiseminen sattui ja koitin välttää niitä parhaani mukaan.

Nyt neljäntenä päivänä kurkku on kipein mitä se on ollut, eli tuntuu siltä, että minun kohdallani kivut vain pahenevat, mitä pidemmälle toipuminen etenee.

Olen saanut nielaistua jotain, lähinnä olen pakottanut itseni syömään, vaikka ruoka maistuukin käyneeltä paskalta, joka taas johtuu noista peitteistä jotka haisee vanhalle kissanpaskalle. Tiedän kuitenkin, että paranen nopeammin, mitä enemmän pystyn syömään ja juomaan.

Onneksi en ole oksennellut, eikä ole tullut täällä kotona mitään pahaa jälkiverenvuotoa. Sinänsä onni onnettomuudessa, että se paha jälkiverenvuoto tuli jo tuolla sairaalassa, ettei kotoa pitänyt lähteä takaisin sairaalaan vuodon takia.
Tässä on tosin neljäs päivä menossa, eli mitä vain voi vielä sattua, vaikka ei pitäisi maalata piruja seinille.

Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että 25vuotta hengitysongelmista kärsineenä, korvakipuja kestäneenä ja proppuongelmista vuoden kärsineenä, tämä paranemisen odottelu ei ole niin paha, mitä odotin tämän olevan.
Olin varautunut vielä pahempiin kipuihin, siis lähes sietämättömän helvetilliseen tuskaan. Ehkä kun olin varautunut niin pahaan ja tämä ei olekaan niin helvettiä, koen tämän toipumisen olevan ''helppoa'' vaikka sitähän tämä ei oikeasti ole. En kuitenkaan vaihtaisi enään takaisin entiseen, jos saisin valita että elää noiden mainitsemieni vaivojen kanssa loppuelämäni, vai kärsiä nyt 2vkoa/kenties pari kuukautta, valitsen tämän parin viikon helvetin ja parin kuukauden kärsimyksen.

ps.alahuulessani noin sentin alueella ei ole ollut tuntoa leikkauksen jälkeen (siinä oli se suun avaaja,joka on painanut leikkauksen ajan huuleen) ja olen joutunut pari kertaa lopettamaan syömisyrityksen, kun on sattunut kurkkuun niin paljon. Ja jotta en pääsisi ihan liian helpolla, minulla alkoi vielä eilen kuukautiset hirveiden kipujen saattelemana.

Haaveilen päivittäin suolaisesta ruoasta ja pizzasta (alkaa mehut, kylmät keitot ja jäätelöt jo tökkiä) ja näin viime yönä unta siitä, että söin pizzaa.
Sanoisinko, että kivun kestää, mutta tätä nälkää ei meinaa kestää.
Myöskään kun minulla ei (onneksi) ole noussut (vielä) kuume, haluaisin mennä ulos kävelylle koirieni kanssa, mutten voi, kun siellä tuulee, joka taas koskee enemmän korviini. Lisäksi asun ylimmässä kerroksessa ja talossamme ei ole hissiä, joten sykkeiden nouseminen, rappusissa rehkien puolikuntoisena (lue hyvin nälkäisenä) ei pyörtymisriskin ja verenvuotoriskin takia ole mielestäni kovinkaan suotavaa. En haluaisi enää kolmannen kerran poltettavaksi. Mutta jos sen aika on tulossa, niin sitten ei taas mahda minkään. Ei auta kuin sietää!

Mukavaa iltaa kanssakärsiville ja suosittelen kivuista huolimatta leikkausta kaikille, joilla on samanlaisia vaivoja ja ongelmia ollut terveyden kanssa, kun minulla. :)
Ja aikuiset, VIEKÄÄ LAPSENNE KYSEISEEN LEIKKAUKSEEN, ettei heidän pidä aikuisena siihen mennä. Lapset paranevat yleensä parissa päivässä, kun aikuisilla voi mennä useita viikkoja. Vaikka lapset olisivatkin yhtä itsepäisiä kun minä lapsena, yrittäkää kaikin mahdollisin keinoin houkutella heidät siihen, tai pikemminkin - tehkää te vanhemmat se päätös heidän puolestaan. Lapset eivät aina tiedä mikä heille on parasta.

Kauneus jutut jatkuu...

Löysin tänään vielä hyvän tarjouksen ripsipidennyksistä+huollosta, niin kokeilen niitäkin nyt sitten tässä lähi viikkojen/kuukausien aikana. Minulla on muutama kertaa ollut ripsipidennykset. Pari kertaa tehty mielestäni huonosti ja kerran hyvin, mutta huonolla liimalla, eli lopputuloksena oli se, että ripset tippuivat minulta muutamassa päivässä kaikki pois, vaikka niiden kuuluisi kestää ainakin kaksi viikkoa, ennen ensimmäistä huoltoa. Eli ei kovinkaan hyviä kokemuksia.


Oon kyllä niin täpinöissäni tästä itseni ehostamisesta että! Voitte varmasti kuvitella, että meikkaaja-kosmetologi(minä), joka on meikannut koko ikänsä, tehnyt aina meikkejä, kynsiä, ripsiä yms kaikille muille ja ennen jaksoin tehdä itsellenikin, mutta nyt pari vuotta olen vain antanut lähes kokonaan olla ja säästänyt nekin rahat. Kuten tiedätte, en ole värjännyt hiuksia, enkä ole kynsille, silmille jne tehnyt oikein muutenkaan mitään tässä parin vuoden ajan, mitä nyt kynsiä lakkaillut joskus ja tein alkukesällä itselleni rakennekynnet, joita en jaksanut huoltaa kuin muistaakseni kerran ja sitten sekin tyssäsi taas siihen... :D Enää en jaksa edes meikata päivittäin, hyvä jos viikoittain. Toki toi varastotyö ei mitenkään innosta meikkaamaan ja lisäksi kun poljen joka päivä työmatkat, meikit olisivat töihin päästyäni poskilla, eli meikkaus pitäisi jättää töihin ja en yleensä jaksa raahata sinne meikkejä. Täten ripsipidennys on minulle enemmän kuin loistava valinta ja helpottaa arkirutiineja huomattavasti. Miten ihanaa onkaan, kun saa vihdoin itselleen jotain, eikä se aina mene niin, että minä olen se joka tekee, kuten yleensä. Tykkään siis kyllä tehdä myös muille, tykkään ja kovasti, mutta on se kieltämättä ihan ihanaa saada itsekin vähän jotain ekstraa välillä.

Nyt vain toivon niin kovin että ripsien tekijä osaa asiansa, muuten revin pelihousuni ja luovutan niiden suhteen. :D Ja annan varmasti palautetta, jos on aihetta. Oli se sitten hyvää tai huonoa. En ole mikään turhasta narisija, vaan sanon, jos on aihetta. Kehun myös, jos koen, että toinen on onnistunut hyvin jossain. Kuten mielestäni sen noin pitää mennäkin, molemmin puolin. Jos ei saa koskaan "negatiivista" palautetta(negatiivinen on hirveän negatiivinen sana, rakentava palaute kuulostaa kivemmalta), ja jos ei osaa ottaa sitä rakentavana palautteena, saattaa olla loppupeleissä aika hukassa sekä työnsä, että itsensä kanssa.
Voi kumpa muistaisin itsekin aina tuon, enkä loukkaantuisi niin helposti toisten mielipiteistä. Vaikeinta on ottaa negatiivista palautetta asiakkaalta, joka ei itse tiedä mistä puhuu, mutta alkaa pätemään ja neuvomaan toista työssään ja sitten pitää vain hymyillä takaisin ja myötäillä, ellei halua saada ilmiriitaa aikaiseksi asiakkaan kanssa. Varmasti jokainen asiakaspalveluammatissa työskentelevä tietää, mistä puhun? :) Heh.

Mutta hei!! Kesken työpäivän tuli viesti, että kamera on noudettavissa postista! Nyt lähdenkin käppäilemään postiin hakemaan sen ja siitä alkaa toivon mukaan blogihistoriani merkittävin hetki, ainakin kuvien osalta. :D
Tuli myös ilmoitus, että kaikkia haluamiani geelilakkoja ei ole saatavilla tällä hetkellä. No, aina ei voi onnistua. Ne on vaan juuri ne sävyt, mitä eniten odotin saavani. No, ehkä keväämmällä sitten? :)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kauneus juttuja, TÄTÄ ON ODOTETTU!

Kuten otsikko jo kertoo, kerronkin teille nyt, että olen ollut lähiaikoina erittäin halukas tekemään tälle minun ulkoiselle habitukselle, tai pikemminkin sen puuttumiselle, jotain. Siispä olin hurja ja ostin itselleni lahjaksi IPL-valoimpulssikarvanpoiston kainaloihin (kolmen kerran käynti) ja myös hampaiden laservaalennuksen. :)



Molemmat näistä löytyivät hyvästä alennuksesta Grouponilta, jota ennen dissasin urakalla, mutta enää en ymmärrä miksi. Jos sieltä saa haluamiaan palveluita halvemmalla, miksi ei hyödyntäisi? Siitä hyötyy sekä myyjä, että ostaja ja mielestäni varsinkin ostaja.

Ravintola Sunn

Eikä siinä vielä kaikki. Ostin myös itselleni ja miehelleni pientä piristystä, nimittäin Helsingin tuomiokirkon kupeessa sijaitsevaan ravintola Sunn:iin kolmen ruokalajin menuun. En malta odottaa, että pääsen syömään johonkin mäkkäriä tai Rossoa tasokkaampaan mestaan ja kokeilemaan sekä karvanpoistoa, että hampaidenvaalennusta. Olen kuullut laservaalennuksen tehosta pelkkää hyvää. Joitakin se on vihlonut vähän, joitakin ei yhtään. Katsotaan miten itselleni käy, kirjoitan kyllä postauksen noista kaikista ja sitten on vihdoinkin se uusi kamerakin, niin saan hyvät kuvat vielä lisättyä. :)

Tässä varsin täydellinen tukka! :)
Kuvassa Jenny McCarthy

JA viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, koska minulla on enää pari senttiä etummaisissa hiuksissa vaalennusta jäljellä, eli käytännössä katsoen olen kasvattanut itselleni oman värisen tukan (josta en kyllä tykkää ja tämän puhtaana pitäminen vaatii päivittäisen pesun ja sävykään ei mielestäni järin kaunis ole, vaikkei kyllä mikään hirvittävinkään, mutta silti...) varasin itselleni ajan kampaajalle, eli ensi kerralla kun menen Lappeenrantaan, ihana serkkuni saa pistää kuontaloni täysin uuteen uskoon! Whippii! Tunnelma on suorastaan jännittynyt ja ehkä hivenen myös pelonsekainen, enhän ole mitään hapetetta päähäni kahteen vuoteen laittanut, enkä ole kenenkään muunkaan antanut laittaa. Päätös oli tiukka ja haastava, en olisi koskaan edes kuvitellut, miten hiustenvärjäyskierteessä oleva pystyy olemaan pari vuotta ilman värjäystä ja vielä vaikeampaa on, että suostuu menemään blondauttamaan nämä taas. Mutta totuus on se, että minulle vaan sopii blondi, siitä ei päästä yli eikä ympäri.



Eikä siinäkään vielä kaikki! Nimittäin tilasin toiminimelleni lisää geelilakkoja muutama eri sävyä, yritän jatkossa pitää myös kynsistäni huolta, ettei käteni näyttäisi ihan kaivostyöläisen käsiltä, kuten nyt ne lähiaikoina ovat siltä alkaneet muistuttamaan. Tämän innoittamana, lakkasin kynteni ja kuorin käsieni ihon ja siistin myöskin kynsinauhat perjantaina töiden jälkeen, on nyt sitten edes viikonlopun ollut kädet kohtuullisessa kunnossa. :D

Todistusaineistoa tässä. Kiva kun on kärjistä jo lähtenyt lohkeilemaan... :D No,onhan ne jo kaksi päivää ollut.

Epilogi:
Olen halunnut toteuttaa näitä juttuja jo monta vuotta, joten jos vielä löytää alennuksesta nämä, niin miksi ei? :) Tulee olemaan jännittävä ja mukava talvi itselläni, ainakin täysin päinvastainen, kuin viime talvi, kun olin vain tammikuu-toukokuu neljän seinän sisällä, kävin töissä ja töistä kotiin tekemään ei mitään. Säästin koko toissavuoden rahaa keittiöremonttiin ja viime kesään saakka makselin vielä H:n isältä lainaamia rahoja takaisin. Onneksi en paljon joutunut lainaamaan, mutta silti.
Koska saimme molemmat hyvät veronpalautukset, ajattelimme pistää lattian meille uusiksi, josta olenkin aiemmin teille kertonut. Eipäs nyt sitten kuitenkaan pistetäkään, koska tässä meidän nykyisessä parketissa on vielä niin paljon hiontavaraa jäljellä, että hiomme tämän ja sävytämme, niin tulee kuin uusi ja säästää monta tonnia!
Tämän ilouutisen innoittamana H tilasi meille torstaina 55" television ja itse ostin sen kauan haluamani kameran, geelilakat ja noi muut mainitsemani jutut. Vaikka korkeiden verojen maksaminen on sinänsä rasittavaa, on niitä palautuksia silti aina kiva saada. Itse en ole koskaan saanut mätkyjä, enkä edes halua kuvitella miten perseestä niitä olisi maksella takaisin. Taidan pitää jatkossakin ihan mielelläni veroprossan suositeltua korkeampana. :)

Ravintola Kiila, Helsinki

Ravintola Kiila, Helsinki
(Olen myös heikkona juustoihin, vaikken niistä mitään tiedäkään...)

Ps. Peiliin katsoessani totesin, että uudenvuodenlupaukseni olisi voinut pikemminkin olla, että olen vuonna 2014 naisellisempi! Voinko vielä perua tuon juomattomuuslupauksen? Se sitä paitsi meni jo V******* kun näin pitkästä aikaa ystävääni viikko sitten Helsingissä raflassa ja hän esitteli viinitietämystään ja maistelimme viinenä. Aloitin illan kyllä karpalomehulla, mutta jotenkin se vähän sitten lipsahti. Viinit ovat minulle kyllä herkkä paikka. Että siinä teille paljastusta kerrakseen. :D En onnistunut tänä vuonna, myönnän!

Pps. Suosittelen kaikille tuota juustolautasta, oli niiiin hyvää!

Ei mikään edustavin kuva, mutta jotain sentäs, en ole toviin naamaani täällä näyttänyt.
Oikealla ystäväni Netta.<3

lauantai 11. tammikuuta 2014

Vihdoinkin kamera!

Nyt uskon ja toivon näiden postaustaukojen harventuvan, nimittäin sain vihdoin tilattua kameran itselleni, hurraa! :)

Viikkoja kestäneen nettisurffailun ja lukuisten arvostelujen luettuani päädyin Canon 100D kameraan, josta itselläni ei ole mitään aiempaa kokemusta, kun että Canonin joku halpa pokkari minulta hajosi kahdessa vuodessa, tosin oli se myös aika kovassa käytössä, varsinkin loppuaikoina, kun aloin tätä blogia kirjoittelemaan ja tänne kuvailemaan. Se kamera oli kyllä ihan paska, kuvan ottaminen kesti sekunteja (siitä hetkestä kun on painanut laukaisimesta ja kamera vihdoin ottaa kuvan saattoi kestää useita sekunteja, tai ainakin pari sekuntia) ja sillä ei ollut mitään mahdollisuuksia kuvata hämärässä, eikä kameraa oltu kyllä siihen suunniteltukaan. Eli perus pokkari minun käyttötarkoituksiini ei mielestäni riitä, vaadin kuvalta tarkkuutta ja hyvin toistuvia sävyjä, joita harvoin on tarjolla pokkarikuvissa, varsinkaan millään halvalla pokkarilla kuvatuissa... Lisäksi tuotekuvia kuvatessa joudun kuvaamaan myös hyvin läheltä, jolloin kuvasta tulee pokkarilla epäselvä.

Kaverini eivät ymmärrä miksi sen pitää olla järkkäri - niihinhän maksaa objektiivitkin ihan hitosti ja sitten pitäisi vielä jaksaa vaihdella niitä. Miten voin selittää henkilöille, jotka eivät itse kuvaa, miksi en halua pokkaria? Sama jos joku yrittäisi selittää minulle auton varaosista jotain, tiedän asiasta yhtä paljon.

En kyllä enää muista kuvaamisestakaan mitään. Nettipalstoja selatessa, olen ollut välillä ihan hukassa mistä puhutaan. Kameroiden teknisistä ominaisuuksista puhumattakaan. Ennen noita asioita muistin edes joten kuten, nyt minulla on vain villiä veikkauksia, mistä saattaisi olla kyse. :D No, työ tekijäänsä opettaa ja uskonkin, että kameran käyttö palautuu hyvinkin pian mieleeni, kun sitä pääsen räpläilemään. Enemmän minulla on kyllä kokemuksia filmikameroista ja mustavalkokuvien kehittämisestä, kuin digijärkkäreistä. Tämähän on kuitenkin minulle ensimmäinen oma digijärkkäri. :)

Mikko Saaren blogista pääsette katsomaan hänen arvostelunsa ko kameralle ja sivuilta löytyy monista merkeistä ja malleista muutenkin Mikon kokemuksia kameroista, todella laajasti! Ilman Mikon sivuja, olisin varmasti ollut itse ihan hukassa kameran hankkimisen suhteen.

Miksi päädyin kyseiseen kameraan? 
Koska se on pieni ja kevyt, kulkee helposti vaikka laukussa mukana (ei missään pikkulaukussa kuitenkaan) ja pienuus viehättää siksi, kun minulla on niin pienet kädet, niin joku iso rohjake (eli mielestäni suurin osa digijärkkäreistä) tuntuu vieraalta kädessä, tämä on sopivan pieni.

Lisäksi halusin sen omaavan 18megapikseliä ja kameraa on myös kehuttu hämäräkuvauksessa. Sillä voi ottaa myös full HD videoita ja sarjakuvia, 4kuvaa/sekunti.

Ja vielä pitää mainita, että hintakaan ei päätä huimannut, koska kalliimpiakin järkkäreitä olen harkinnut, mutta tämä saa luvan mennä hyvin ensi kamerana. :)

Tilasin kameran täältä toissapäivänä ja tuolta sivuilta löytyi edullisin hinta kameralle ja siihenhän tulee noi pari objektiivia vielä mukaan. Joillakin sivuilla sama kamera (pelkkä runko siis) maksoi jo enemmän, kun toi paketti, minkä itse tilasin, että kannattaa suurempia hankintoja tehdessä vähän vaivautua ja penkoa netistä eri sivuilta mistä löytyisi edullisin ja itselleen paras paketti. Pienellä vaivalla voi hetkessä säästää satasia!

Vielä tohon alkuun palatakseni, kun viittasin siihen, että toivon ja uskon postailutaukojen harventuvan, nimittäin minua oikeasti ärsyttää huonolaatuiset ja sotkuiset kuvat. Haluaisin julkaista pääasiassa vain hyvälaatuisia kuvia, mutta tällä iphonen kameralla otettuja kuvia ei kovinkaan usein voi sanoa hyvälaatuisiksi. :D Olen sinnikkäästi silti yrittänyt parhaani kuvien suhteen, vaikka heikossa valossa varsinkaan ei tuolla puhelimen kameralla saa mitään järkevää aikaiseksi. Lisäksi toi kännykkäkamera toistaa värejä jotenkin oudosti, jota järkkärit eivät niinkään tee. Hih, en malta odottaa, että pääsen testailemaan uutta kameraa! Tosin niitä hyvälaatuisia otoksia saatte varmaan tovin odotella, jotta opin kunnolla käyttämään uutta rakastani. ;D