sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Instagram kuvia lähiajoilta

Tässä jotain kuvia Instagrammista ja puhelimesta. Kuvat noin 2 kuukautta- 1 päivä vanhoja. Aina ei muista/jaksa ottaa joka paikkaan kameraa mukaan. Ajattelin, että nämä puhelimella otetut kuvat kuitenkin kertovat tapahtumien kulusta aika paljon, eikä nämä ole lavastettuja tai muutenkaan liioin sommiteltuja. Eli aika aitoja kuvia suurimmaksi osaksi.

Pahoittelen jo nyt, että kuvat ovat minun ja ystävieni puhelimen kameroilla otettuja. Jotkut ovat ihan eri kokoisia kuin toiset ja osa kuvista on tärähtäneitä.

Pelleiltiin erilaisilla laseilla kerran mökkireissulla.

Viivi, minä ja isäni mökillä. :)

Turvotuksen hävittyä en huomaa enää itse mitään muutosta huulissani. Olisi pitänyt laittaa heti vähän paksumpaa ainetta, eikä sitä kosteuttavinta. Tässä kuvassa vielä näkyy turvotusta, varsinkin ylähuulessa.

Joskus muutama viikkoa ennen juhannusta oli vielä lämmintä. Eipä ole enää...

Tällä kuvalla osallistuin BabyLips kisaan, jossa saattoi saada itselleen BabyLips huulirasvan kokeiluun ja sainkin. Harmi vain, että se jäi Lappeenrantaan hupparin taskuun juhannuksena ja en edes kerennyt tekemään postausta siitä. :( 
Toivottavasti se löytyy kun menen ensi viikonlopuksi sinne.

Tämä on puhelimeni näytönsäästäjä.

Keinuttiin hirveästi Seinäjoella.

Keinuttiin lisää eniten.

Ystäväni siskon tyttö, niin söpö<3

Olin kuvaamassa ystäväni yo-juhlissa.

Pundis oli ulkoilemassa. :)

Emilian polttareissa ei oltu ihan kuivin suin.

Empun polttareista, kun oltiin Megazonessa, Vantaan Flamingossa.

Tykkään kannustavista lauseista ja viesteistä. 

Paras posti ikinä oli tippunut juhannusta ennen postiluukusta, mutta näin tämän vasta juhannuksen jälkeen sunnuntaina. Oli paras kirje ikinä! :')

Menossa vetouistelun Em-kisojen kalojen punnitusta katsomaan. :D

Mielenkiintoinen auto Helsingin Töölössä.

Perjantaina kävin katsomassa kalakisojen punnitukset, kun Veljeni Veikka (ei kumpikaan kuvassa olevista) osallistui kisoihin. 
Kilpailu oli Merilohen vetouistelun Euroopan mestaruus.
Ensimmäisen päivän voitti Veikan tiimiläiset, jotka ovat kuvassa. Onnea!

Voittaja kalat. Ikinä en ollut aiemmin nähnyt näin isoja lohia!

Eilen oli eka päivä BR:ssä. :)

Toi makkara ei oikeasti ollut mieleeni, mutta tulipahan posetettua. :D Tämäkin kuva eiliseltä. Ravintola Cantina West.

H ja Coco eli "Tahvetti" nukahti eilen rankan päivän jälkeen sohvalle.


Lopuksi Juicy tuli kerjäämään että pääsisi viereen nukkumaan.


Mitäs tykkäsitte? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan, kiitos kommentistasi! :)