tiistai 18. helmikuuta 2014

Ai ootsä Painonvartijoissa?

Eilen kävi töissä hauska juttu... :D Naurattaa vieläkin.
Mietin ennen ruokkista töissä, syönkö kasvisruokaa vai keittoruokaa. Mietin, että tulenko tarpeeksi täyteen keitosta, koska tiesin meneväni töiden jälkeen kuitenkin vielä salille treenaamaan ja tarvitsin energiaa kroppaan, että jaksaisin rääkin. Työkaverini tokaisi, että kyllähän se keittolautanen on niin iso, että sinne mahtuu jotain 1,5litraa keittoa. Sanoin että ei todellakaan niin paljon, eihän kukaan jaksa syödä keittoa puoltatoista litraa, tai jos jaksaa niin ei mikään lautanen nyt niin iso ole, tai en ole ainakaan nähnyt. Työkaveri sitten sanoi että litra menee ainakin, jopa yli. Sanoin, että selvitän asian, kunhan pääsen syömään.

Ruokalaan mennessäni, muistin pienen väittelymme ja ajattelin oikaista asian. Kysyin keittäjiltä, että mikä vetoisuus keittolautasella on. He eivät tienneet ja sanoivat menevänsä mittaamaan. Kiitin ja jäin odottamaan.
Muuan ystävällinen nainen tuli antamaan ohimennen pikku vinkin.
Nainen: "Hei jos sä painonvartijan pisteytystä mietit, niin kahdella keittokauhallisella tulee kolme pistettä."
Minä: seisoin jonkun pari minuuttia suu auki hiljaa ja katsoin hölmistyneenä naista silmiin. "Öö mitä? Ei! Ei ei ei ei ei :D!! Ei mitään sellaista."
Aloin nauramaan hölmistyneesti ja tuhahdin päälle, kun tajusin mistä oli kyse.
Nainen: "Ai, mä vaan aattelin jos sä oot mukana painonvartijoissa ja siksi kyselet paljon lautaselle mahtuu?"
Minä: "No en todella." Taas tuhahdin ja lähdin hämmentyneenä käppäilemään ovelle päin, josta keittäjät jo tulivatkin ja ilmoittivat vetoisuuden olevan 0,7l.
Lopulta olin pettynyt voittaja. Pettynyt, että minua luullaan painonvartijoiden jäseneksi ja voittaja siksi, että olin enemmän oikeassa lautasen vetoisuudessa.
Vuosi sitten eräs henkilö meillä töissä kysyi, olenko maajoukkueen jäsen jossain lajissa. Nyt luullaan kilojen karistajaksi. Suhteellisen erilaisia tulkintoja tulee ihmisiltä.
Sen pituinen se.

Hauskaa päivää! :D

7 kommenttia:

  1. Niitä entisajan painonvartioita ei taida nykyisin enää ollakaan. -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mutta kyllä toi ruokien pisteyttäminen vähän naurattaa :DD

      Poista
  2. Taitaa aika moni niistä painonvartijoista olla normaalipainoisia - naiset.. :D

    Sulla taisi olla toi alemman postauksen paita/takki päällä kun luultiin maajoukkueurheilijaksi? Hieno vaate kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli juuri toi Suomi-takki päällä, pidän sitä usein lenkillä kun siitä saa voimaa vähän lisää juoksuun kun pitää pystyy aina hitusen parempaan ku oon tosiaan siinä maajoukkueessa ;))
      Se on sääli jos normaali painoiset on jossain dieetti jutuissa, siis jos ei oo mistään kisadieetistä kyse. :/ tai jos toiset näkee normaalin isona. Tai toisin päin. Mutta onhan näitä. :)

      Poista
  3. Toi treenitakki päällä näytät varmaan hyvältä juostessa vaaleat hiukset hulmuten :). -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon unohtanut vastata tähän, mutta kiitos vain! :)

      Poista
  4. hahah että sellanen tilanne! :D Tällasia juttuja on just kiva lukea. Kiva blogi sulla, tykkään sun tavasta kirjotttaa :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit julkaistaan, kiitos kommentistasi! :)