torstai 22. toukokuuta 2014

Vintage Louis Vuitton ja kuulumiset

Louis Vuitton... Täh?! 
Lisää tietoa alempana... ;)

Mitä olen tehnyt viikon: Siivonnut, ulkoiluttanut koirat, käynyt ostamassa kaupasta kahden ihmisen eväät, käynyt päivisin töissä ja välillä iltaisin tehnyt vähän lisää töitä ja tietysti kokannut meille ruokaa. 

H:lta leikattiin uudestaan toi olkapää, joka häneltä leikattiin pari vuotta sitten ensimmäisen kerran. Jotenkin se eka leikkaus oli mennyt reisille. Todella ihanaa kun saa itse tehdä kaiken.

No, ollaan koettu tämä ennenkin ja selvitty siitä, joten eiköhän selvitä tästäkin. Silloin vielä asuttiin yksiössä, mutta toisaalta meillä oli tuolloin vain yksi koira (Juicy) ja silloin meillä oli lainassa H:n siskon auto aika paljon, joka helpotti kauppareissuja ja muuta elämää. Nyt ei ole autoa ja saan pyöräillen tehdä kaikki kauppareissut. Lisäksi silloin tein lyhyempää työviikkoa. Nyt teen täyttä ja vähän vielä ekstraakin. Ei jää paljoa aikaa käydä salilla, tai voimaa käydä lenkillä illalla, kun olen saanut kaikki hommat hoidettua.

H:n käsi on tosiaan kantositeessä ensimmäisen kuukauden. Leikkaus suoritettiin viime viikon keskiviikkona. Yhden käden kanssa on aika hankala tehdä mitään, varsinkaan käyttää kahta koiraa ja kokkailut sun muut on hankalia. Farkkujen jalkaan laitto, pyykkien pesu ym. ei onnistu. Nooooh kai tää tästä. Ei auta itku markkinoilla!


On tässä muutama "onnistuminenkin" omalle kohdalle sattunut. 


Ensimmäisenä: Ystäväni Elina oli menossa myymään ystävänsä kanssa johonkin tienvarsikirppikselle omia rytkyjään ja vinkkasi aidosta vintage Vuittonista minulle. Minähän merkkilaukkujen suurena ystävänä olin tietenkin hyvin kiinnostunut. En yhtään Vuittonia ole koskaan omistanut, vaikka olen piiiiitkään niistä haaveillutkin. Laukku on käytetty kuukausi sitten Helsingin Vuittonin liikkeessä tarkistuksessa, että on varmasti aito. Lisäksi sain suullisen takuun, että jos käytän vielä itse laukun tarkistuksessa ja laukku todetaan feikiksi, saan maksamani rahat takaisin. Reilua!

Tattaraa! Oma Vuitton. Oon niin happy happy!




On tämä ihana! <3

Toinen onnistuminen on se, että samainen ystäväni vinkkasi minulle blogiyhteisöstä nimeltä Blogat. Ei sinänsä blogiportaali, koska heillä ei ole yhtään "omaa blogia", vaan he ovat koonneet kasaan tietyn tyyppisiä blogeja, jotka voivat osallistua yhteistyökampanjoihin eri tahojen kanssa. Reippaana tyttönähän otin heti yhteyttä heihin ja sainkin heti vastauksen, että minut on otettu heidän sähköpostilistalleen mukaan. Kivaa! :D


Ihana viikko ja tämä vain jatkuu. Kauniita aurinkoisia päiviäkin ollut, vaikka vettäkin on välillä vähän tullut, mutta ei se ole ainakaan minun päiviäni pilannut.
Viikonloppuna ajattelin, etten suorita yhtään. Otan aurinkoa, ulkoilen ja no, ehkä vähän siivoan. :D 
Joo joo yritän olla siivoamatta liikoja! 


Onko teillä kellään kokemuksia vintage merkkilaukuista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan, kiitos kommentistasi! :)