torstai 8. toukokuuta 2014

Kuulumisia

Heipparallaa!

En keksi mitään erityistä aihetta postaukselle ja koska noita tuote hehkutuksia on ollut nyt lähiaikoina ja kuulumisia en ole paljoa kertonut, voisin kertoa tänään teille mitä minulle oikeasti kuuluu näin kuukauden mittaisen "minä hiljaisuuden" jälkeen.

Tietty arjet täyttyy perus jutuista kuten aina, töitä ja töiden jälkeen on satunnaisesti toiminimen hommia, mutta ei mitenkään hirveästi, enkä jaksaisi oikein enempää mitään tehdäkään. Yksi juttu kuitenkin eroaa kuukauden takaisesta. En ole paljoa treenaillut! Suoraan sanottuna työmatkapyöräilyä ja koirien ulkoiluttamista jos ei lasketa lukuun, niin en yhtään. Minulla oli ihan älyttömiä lihaskramppeja tuossa 4viikkoa sitten, jotka olivat monta päivää. 

Olin sen hehkuttamani bloggaajien inspiraatiopäivän jälkeen, samana iltana siis, auttamassa niitä taloremonttia tekeviä ystäviäni pihatöissä. Pilkottiin klapeja, juotiin vähän kaljaa, haravoitiin orgaanista jätettä pressun päälle, josta lapioitiin ne jätesäkkeihin ja heitettiin roskalavalle. Kaikkea tuollaista, pikku ahertamista.
Noh, siitä pikku ahertamisesta tuli ihan älyttömät krampit niska-hartiaseudulle ja joo tiedän, ei se kalja ainakaan auttanut asiaa, koska se horjauttaa nestetasapainoa roimasti alaspäin.

Joka tapauksessa, krampit jatkuivat niin pitkään että päätin käydä lääkäriltä kysymässä neuvoa. Hän neuvoi syömään lisäravinteena magnesiumia (käytän jo) ja huolehtimaan nestetasapainosta, mutta kun kerroin, että juon kaksi kolme litraa vettä päivässä, ei hän enää siitä ollutkaan huolissaan. Päätettiin, että otetaan täydellinen verenkuva ja jotain muuta testejä verestä. Odottelin muutamia päiviä ja sieltä ei tullut mitään uutta tietoa. Magnesium, rauta ja muut oli ihan ok. Että se siitä sitten. Olen välillä ja varsinkin rankkojen salitreenien jälkeen vetänyt ruususuolaa ja vettä johon olen joskus sekoittanut viherjuomajauhetta, se on tietenkin auttanut, muttei vienyt kramppeja pois. 

Tulin siihen lopputulokseen että lisää venyttelyä, hierontaa ja kunnon palautukset. En ole vieläkään kuukauden jälkeen päässyt täysin eroon lihaskrampeista, varsinkaan niska-hartiaseudulla ja herään välillä öisin pohje-jalkaterä kramppeihin.
Tunnustelut jatkuu siis edelleen. Jätin ihan tarkoituksella viikoksi pariksi salitreenit väliin, mutta nyt se pääsi lipsahtamaan kuukaudeksi, kuten helposti käy. 

Polvet ja nilkat ovat myös vihoitelleet aika reippaasti tässä muutaman viime kuukauden aikana. Käytin muunmuassa vahingossa lievästi pronaatiotuettuja kenkiä treenatessa ja sehän ei ainakaan yhtään parantanut jalkavaivojani, perhana! :D Tyhmyydestä sakotetaan, ei voi mitään. 

Tänään olin reipas ja kävin juoksemassa. Ihan siis vain puolentunnin lenkin, oli ihanaa kun ei ollut muita lenkkeilijöitä kuin pari vastaantulevaa ja pienessä tihkusateessa happea riitti. Tykkään lenkkeillä noin, että tihkuttaa vähän vettä, ei ole liian kuuma ilma ja voi ihan rauhassa jolkotella, se on parhautta se!


Innostuin myös kokkailemaan pitkästä aikaa avocado pastaa tuossa yksi päivä. Voi että kun tykkään tuosta ruoasta niiiiin paljon!
Itse laitan chiliä vähän enemmän mitä alkuperäisessä ohjeessa on, koska pidän tulisesta ruoasta muutenkin, vaikka tämänhän ei mielestäni pidäkään mitään tulista olla, mutta extramäärä chiliä antaa tähän kivan potkun. ;)




No tulipas nyt sepostukset. :) 
Onnee teille jotka jaksoivat lukea loppuun.
Aattelin tässä vain, että on teistä ehkä ihan kivaa kuulla näitä arkisiakin asioita, eikä vain tuotteista ja blogipäivästä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan, kiitos kommentistasi! :)