tiistai 10. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä ja Jukka Rintalan näyttely

Huh, taas monta päivää takana, kun olen viimeeksi päässyt koneen ääreen. Kirjoitin kyllä sunnuntaina kännykällä postauksen valmiiksi ja olin tallentamassa sitä, kun laitoin näppäinlukon päälle ja menin taukopaikalle ostamaan evästä - oltiin silloin siis ajamassa Lappeenrannasta jo takaisin Vantaalle, mutta kuinka sitten kävikään, teksti ei kerennyt tallentua ja nyt kun olen eilen ja sunnuntaina illalla yrittänyt saada sitä päivittymään, niin ei, menetetty tapaus.
Eihän siinä mitään, lisään vain muutaman kamerakännykkäkuvan viikonlopusta, enkä ole edelleenkään saanut rahoja kasaan siihen kameraan (tai olen mutta ne ovat menneet aina johonkin muuhun, veronpalautukset mm.uuteen lattiaan jota ollaan nyt tänne hankkimassa...) ja kamerattomuus latistaa postausintoa suunnattomasti, voitte varmaan kuvitella? Ärsyttää ihan suunnattomasti laittaa paskalaatuisia kuvia tänne, mutta ei voi nyt minkään. Kamera on kyllä hankintalistalla ykkösenä tällä hetkellä, on minulla muutamia saturaisia siihen jo säästetty. ;D

Hei muuten, tuli mieleeni kun kerroin tosta minun surkeasta julkkisten tuntemisesta, Jonna Tervomaa oli ostamassa hamppariateriaa itselleen Pukaron Paronissa (Hki-Lpr matkan varrella keskellä ei mitään huoltsikka-myymälä-kahvila jne), jonka H tunnisti, mutta itse katsoin vain, että onpa hapsottavat hiukset, sojottaa latvat sinne tänne minne sattuu, kun autoon istuessa sain kuulla sen olleen Jonna. :D En tosiaan tunne edes suomalaisia julkkiksia- shame me!

Auton ikkunan takaa vauhdissa otettu kuva, luminen Lappeenranta.

Itsenäisyyspäivän iltana menin H:n ja veljeni kanssa isäni luokse.
Illalla kävimme jonkin uuden baarin avajaisissa, mutta porukkaa oli niin vähän ja meno niin laimeaa, että vaikka oli kaksi suomalaista räppäriä esiintymässä, eivät ihmiset siltikään innostuneet, eikä tunnelma kohonnut. Ensimmäisenä keikan heittänyt räppäri (en muista keitä he olivat) lähti lavalta suuttuneena pois. Noh, tosin, se eka räppäri heitti keikan myös verkkareissa ja kulahtaneessa t-paidassa, että olisi voinut vähän skarpata, viitaten hänen ulkoiseen habitukseensa siis... :D

Tämä ihana maalaus kaunistaa Lappeenrannan katukuvaa. :)

Ja tuon ihastuttavan maalauksen oikealla puolella on tämä teksti, johon joku on protestoinut:
"Rakkaat Lappeenrantalaiset. Myö kaikki tarvitaan tähän ihan oikee pysyvä talo! Ois aika noloo, jo nää mein piirrustukset ois tääl 9 vuotta."
Haha :D

Seuraavana (lauantai) aamuna koirat villiintyi ulkona puuterilumesta ja siitä, kun ei ollut kova pakkanen.
Myös Juicy riehaantui juoksemaan hetken, vaikka ei voi juurikaan sietää talvea, tai lähinnä pakkasta.

Coco kyllä tykkää-varsinkin lumesta. Sitähän voi vaikka syödä, nams!

Peräkanaa, tottakai :)

Päivällä (näyttää kyllä illalta) lähdettiin käymään Lappeenrannan linnotuksen joulumarkkinoilla juomassa glögiä ja syömässä karjalanpiirakoita ja piparia, mmm.. :P
Veljeni löysi jakkihärän karvoista neulotut lapaset (kuulemma lämpöisemmät kuin lampaan villasta tehdyt) ja äitini löysi puuhelmistä tehdyn avainnauhan. Itse en ostanut mitään, paitsi niitä karjalan piirakoita, jotka syötiinkin sitten siltä seisomalta. Ulkona oli tuolloin niin kylmä, että varpaani paleltuivat. Toki voi johtua myös huonosta varustuksesta, Conversen tennarit eivät ehkä ole paras valinta jäisille ja lumisille teille. En tosin edes tiennyt meidän viettävän tuon viikonlopun aikana aikaa ulkona, joten en osannut varautua sopivalla varustuksella.

Kävin äitini kanssa Jukka Rintalan näyttelyssä katsomassa mekkoja.

Tämä mekko oli suosikkini, ollut Saimi Hoyerilla päällä.

Toi hopea on yksinkertaisuudessaan todella upea! Ehkä se on sittenkin suosikkini... :)


Paikalla oli myös maalauksia, todennäköisesti musteella tehtyjä ja kenties akvarelleilla väritettyjä, voin toki olla hakoteillä. :D

Käytiin taas moikkaamassa Morttia minun kummini luona. Siitä on edelleen yhtä vaikeaa saada kuvia. 

Korvaton kissi - joka joutui minun suuhuni. :P Vai onks toi kani?

Lauantaina illalla menimme taas isäni luokse katsomaan nyrkkeilyä. Oli kyllä jännää, sykkeet nousi ihan istuessakin huippulukemiin! :D

Seuraavana aamuna terveellinen aamiainen ennen takaisin lähtöä, suklaata, kahvia ja no, tuli sitä leipää syötyä. Ok, söin lohta ja peruunaakin, ettei ihan suklaan mussuttamiseksi vain mennyt. Tosin ei ollut kaukana kun ostettiin suklaata äidille menomatkalla ja söimme lopulta itse melkein kaiken viikonlopun aikana - oho!

80km / h

Auton ikkunasta tämäkin. Näytti ihan lapilta. :) Olin haltioissani maisemista.

Nyt menen katsomaan Miehenpuolikkaat ja juomaan Spring Vichyä. Hauskaa iltaa! :)

1 kommentti:

  1. Anonyymi1/7/14 22:23

    I think this is among the most significant info for me.
    And i'm glad reading your article. But wanna remark on some general things, The web site style is ideal, the articles is really great :
    D. Good job, cheers

    Here is my site ... Beats By Dre Australia

    VastaaPoista

Asialliset kommentit julkaistaan, kiitos kommentistasi! :)