sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kuvapläjäys tältä viikolta

Pahoittelen postailutaukoa heti alkuunsa. Tässä vähän tästä viikosta:

Tällä viikolla olen:

-treenannut 4kertaa
-pyöräillyt töihin päivittäin
-haaveillut uudesta telkkarista (vaikka en telkkari edes katso :D )
-käynyt ystävän luona syömässä hyvää ruokaa
-mässäillyt huolella koko viikonlopun
-siivonnut monta tuntia
-valokuvannut asuntomme myyntiä varten
-leikannut kaikkien eläimien kynnet ja pitänyt niitä paljon sylissä
-pyytänyt kavereita kylään istumaan iltaa
-pelannut aliasta ja ristiseiskaa
-tiputtanut iPhonen maahan
-syönyt uusia Estrellan Nacho cheese sipsejä (Nam!)
-haaveillut hiusten raidoittamisesta
-kävellyt sateessa ulkona koirien kera
-tehnyt sopimuksen kiinteistönvälittäjän kanssa
-ollut huolissaan minun ihoni kunnon puolesta (ehkäisyrenkaasta tulee finnejä)
-ollut surullinen työkaverini koiran poismenon puolesta
-katsonut leffan, josta en järin pitänyt
-polttanut muutama tupakkaa ja saanut siitä morkkiksen
-myöntänyt taas kerran itselleni, että elämä ei ole aina niin helppoa

Iho ei ole niin hyvässä kunnossa kuin ennen ehkäisyrenkaan käyttöä

Tässä hiusten tilanne tällä hetkellä. Kuvassa tukka vain föönattu, ei laitettu mitenkään muuten. Ihan hyvin on oma väri vallannut pään. :)

Kaverini teki minulle ripsienpidennyksen viikko sitten. Onpa helppoa kun ei tarvite meikata silmiä!

Huuletkin ovat rohtuneemmat, kuin yleensä. Juonko vettä liian vähän vai tekeekö kylmenevä ilma sen?

Pikku (marsu) sylissä

Frendit

Perjantainen aamiainen: kaurapuuroa, mehukeittoa ja raejuustoa

Työkaverini (miespuoleinen henkilö) piirtämä hieno Halloween tervehdys duunin ilmoitustaululla. :)

Toisen työkaverini vaimon tekemiä Halloween muffineja. Söin tuon vasemman puolimmaisen, kun se hymyili minulle. :D

Urheilin enemmän kuin yleensä ja olen tyytyväinen siihen. 3 x sali + 1 aerobinen

Avocadopastaa ystävälläni

Ja pastan jälkeen juustokakkua :P

Viikonloppuherkut Estrellalta

Nämä olivat minulle ihan uusi tuttavuus, mutta voi että kun olivat hyviä! Napostelen näitä tälläkin hetkellä. :P
Kiitti Elina tästä-taas!

Koska minulla epäillään ärtyvän suolen oireyhtymää (voin kertoa, että on niin ärsyttävä oireyhtymä, että!)
niin lääkäri määräsi kilon paketin minulle tätä Vi-Siblin kuitutuotetta, jota aloin nyt testaamaan, jos rauhoittaisi vatsaa. Lisäksi ystäväni lahjoitti omansa minulle, kun nämä eivät hänen vatsaansa auttaneet. Apteekkarin mukaan riippuu ihan henkilöstä, kenellä auttaa, kenellä ei.

Sunnuntaina kermistelin koirien kanssa koko aamupäivän sängyssä, vaikka en yleensä niitä sänkyyn ota, mutta nyt oli heikko hetki. :)

Näistä on ihan mahdotonta saada hyviä kuvia. :D

En ole päässyt nyt muutamaan päivään nettiin. Tai no, puhelimella olisin päässyt, mutta sillä on niin hidasta postata, että päätin siirtää tuonnemmas. Meillä piti vaihtua nettiliittymä kotona, mutta sitä uutta liittymää ei sitten saanutkaan meille asennettua, niin purimme sopimuksen irti ja nyt olemme jakaneet puhelimesta netin koneelle, jotta pääsee nettiin. Itse olen ollut tietokonelakossa nyt tapahtuneen vuoksi muutama päivää, enkä ole tiennyt miten puhelimesta koneelle netti jaetaan ja koska H on ollut töissä viikonlopun, en ole saanut nettiä pelittämään ja olen tyytynyt vain lukemaan Zlatanin elämänkertakirjaa, joka on edelleen kesken. Toinen tämän päivän aikaa vienyt harrastus oli, kun selailin Stockmannin marraskuun kuvaston läpi ja katsoin yhden huonon leffan sitä ennen. Koska tiputin perjantaina puhelimen maahan, siihen tuli näytön yläreunaan vaaleampi läntti, joka ei kyllä käytössä haittaa mitään, mutta otti näköjään ihan pikku pudotuksesta hyvin kipeetä tämä puhelin. En kyllä itse juurikaan pidä tästä puhelimesta, reistaillut on aika paljon, välillä ei mm.saa yhteyttä, vaikka puhelin on päällä. Lisäksi netti ei välillä toimi ja puhelut pätkii. Minulla on siis iPhone 5, jos joku ei vielä tiennyt. Enpä suosittele ostamaan tätä, ostaisin itse vaikka sen uuden Nokian puhelimen, joka Jenkeissä julkaistiin menneellä viikolla, vai toissaviikolla, en muista?!

Yritän keretä nyt taas vähän useammin kirjoittelemaan. Lisäksi, useammin päivitän Instagrammia, että jos täällä tuntuu postailutauot liian pitkiltä, suosittelen tsekkaamaan intagrammin puolelle, jos siellä olisi tuoreita kuvia! :) Löydyn sieltä ihan omalla nimelläni ilanajohansson yhteen kirjoitettuna. :) 
Rentouttavaa iltaa kaikille!

2 kommenttia:

Asialliset kommentit julkaistaan, kiitos kommentistasi! :)