sunnuntai 10. marraskuuta 2013

isänpäivän aamiainen ja juoksulenkki Ylästöön

Heräsin aamulla tasan klo: 7.00 ilman herätyskellon pirinää. Juuri kun olisi saanut tänä aamuna nukkua niin pitkään kuin haluaa, koska olen ehkä koko ensi viikonlopun töissä. Jos näin on, niin minulla on seuraava vapaapäivä kahden viikon päästä lauantaina. 

Eipä siinä, kun ei kerta enää väsyttänyt niin ylös vaan. Yritin kokkaa H:lle aamiaisen siten, että voisin herättää hänet syömään, mutta eihän se tietenkään onnistunut. Mieheni yleensä kuitenkin herää ennen minua ja nyt kun kerrankin sain noustua sängystä ennen häntä, ei yllärini onnistunut. Eipä tietenkään... :D

Kokkasin meille kaurapuuroa ja paahdoin leivät valmiiksi. Keitin myös itselleni kahvit ja miekkoselle teetä, kun hän on vatsavaivojen takia lopettanut kahvinjuonnin kokonaan. Tein myös mehusta ja Vichystä sekoituksen, kun meillä niin harvoin limua juodaan. Ja noi tabut on sitten b-vitamiini, kalanmaksaöljy ja d-vitamiini, ei mitään sen kummallisempaa. ;)




Minun aamiainen, nami :)

Annoin Cocolle ja Juicylle raejuustosta loput ja ne menivät ihan sekaisin. Ovat niin paljon raejuuston perään että! Coco oli huvittava, kun se pää syvällä purkissa lipoi kaikki jämät purkin reunoilta ja tyhjä purkki liikkui joka lipaisulla liukkaalla lattialla eteenpäin. :D Lopulta se pisti toisen tassun purkin sisälle, jotta se ei liikkuisi eteenpäin.

Aamiaisen jälkeen venailtiin pari tuntia, että ruoka lähtisi sulamaan ja juostiin Ylästöön H:n porukoiden luokse viettämään isänpäivää. Lenkki oli itselleni viikon kolmas aerobinen, ja olen enemmän kuin tyytyväinen omiin liikuntoihini tällä viikolla. En ole koskaan liikkunut viikossa näin paljon, en rehellisesti ikinä! Ok, olen ratsastusleirillä ratsastanut pari tuntia päivässä viikon ajan, mutta ei se ihan salitreeniä, tai juoksulenkkiä vastaa. :) Niin kovilla sykkeillä vedän kuitenkin noi treenini. Toki osaan myös mennä ihan iisisti jos tuntuu ettei pysty. Tänään köpöteltiin pääasiassa ihan rauhassa  tänne Ylästöön. Käveltiin 6min alkuunsa ja juostiin 30min ja muutama min kävelyä loppuun, eli yht.40 min lenkki ja matka on noin 5,5km. Spurttasin pari kertaa lenkin aikana, juoksin yhden pikän mäen ylös ja juoksin lopussa noin 100 metrii todella reippaasti, kun se tuntuu välillä vain niin hyvältä spurtata. Jos jalat vie eteenpäin, niin ei silloin tarvitsekaan mielestäni himmailla. :)

Nyt katselin kun mieheni popsutti berliinimunkin, jäätelön, suklaatorttua ja pari sämpylää, kun itse tyydyin banaaniin ja sämpylään, teen ja maitolasillisen kera. :D No, ehkä olisin voinut antaa itseni herkutella, mutta herkuttelin eilen ja perjantaina tortulla ja jäätelöllä, että ehkä se kaksi päivää viikossa herkuttelua riittää. :) Yksikin toki riittäisi! Mutta välillä heikkoina hetkinä on vaan niin vaikea sanoa ei.

3 kommenttia:

  1. Instragramissa söpö kuva Juicystä tein sängyssä. Teitä on niin ikävä :) !

    VastaaPoista
  2. Siis ed kommentti oli Skuukkelilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siutakin on ikävä! Myö päästään seur.kerralla vasta joulukuun alussa Lpr :(

      Poista

Asialliset kommentit julkaistaan, kiitos kommentistasi! :)