tiistai 30. huhtikuuta 2013

10 hyvää syytä rakastaa sadepäiviä

Kyllä. Sateessa on monta hyvää puolta. Tässä muutama:

1. Ulkoilmassa happea on enemmän, eli lenkkeily ja muu ulkoliikunta on sitä kautta helpompaa, kun ei hengästy niin nopeasti. 

2. Katupölyä on vähemmän, eli hengittäminen on taas helpompaa.

3. (Keväisin) lumet sulaa nopeammin.

4. (Keväisin) koiranpaskat "sulaa" nopeammin tielle ja valuu viemäriin tai pientareelle.

5. Töihin lähteminen on nopeampaa (eli saa nukkua pidempään) jos sataa vettä, koska ei voi meikata, kun meikit valuisivat kuitenkin matkalla töihin kasvojen kastuessa.

6. On ihana käpertyä viltin alle ja juoda Sadepäivän ilo-teetä hyvän lehden tai kirjan parissa.

7. Sateella kerkeää touhuta kotona kaikkea, mitä hyvällä ilmalla ei niin helposti tulisi tehtyä.

8. Kesällä sateella voi mennä ulos tanssimaan sadetanssia. (Ei kannata välittää naapureiden tympeistä ilmeistä ikkunan takaa, ne eivät vain osaa pitää hauskaa. Jos he mulkoilevat ikkunassa pidempään, pyydä heidät mukaan karkeloihin!)

9. Jos tänään sataa vettä, lähiaikoina on pakko olla poutasää!

10. Jos nämä syyt eivät riittäneet, mieti jos aina olisi helle ja kuivaa ja kaikki kasvit kuolisivat = luonto ja puut kuihtuisivat = ilmassa ei olisi happea = kaikki kuolee.
Vesi on elämä. Kaikki elävä tarvitsee vettä. Opi arvostamaan sitä.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Vagabond, Gina Tricot, H&M

Eilen suuntasin ystäväni kanssa taas vähän kauppoja kiertelemään, ei niinkään ostoaikeissa, vaan katselemaan ja sovittelemaan. En varmasti koskaan kyllästy kaupoilla pyörimiseen, vaikka toisaalta se ajanhukkaa onkin, mutta rentouttaa ainakin minun mieltä. :)

 Päivän meikki...
...unohdin vain laittaa kuvaan huulikiillon.

Sain reilun viikon takaisesta Onlyn shoppailureissusta 5euron arvoisen alennuskupongin, joka on ollut voimassa tämän viikon. Siispä suuntasin kohti Only:a katsomaan, onko siellä vielä minun koossa yhtä paitaa, jonka viimeeksi bongasin, mutten jaksanut sovittaa sitä. Yleensä nimittäin minun kokoiset (S) vaatteet myydään ensimmäisenä loppuun... Paitaa sovitettuani huomasin, ettei se istunut minulle, enkä jaksanut sovittaa pienempää kokoa, siispä se jäi ostamatta ja alekuponki käyttämättä. Olisi pitänyt heittää kuponki jollekin kaupassa silloin asioineelle (joka kävi mielessäni), mutta kaupasta poistuessani olin jo unohtanut koko kupongin, hö.

Löysin kuitenkin jotain, mitä en oikeastaan edes etsinyt, mutta mikä osui silmään ja kokeiltuani päälle, en voinut vastustaa kiusausta - Farkkuminari! En ole vuosiin sellaista omistanut ja kun sattui löytymään edullinen, hyvin istuva ja kivan näköinen versio, niin miksipä ei? Kivaa vaihtelua minun pukeutumiseeni, yleensä kun puen housut jalkoihini ja olen huono käyttämään hameita, mutta jos sitä tämän innoittamana skarppaisi? ;)

Ai että minä vihaan näitä valkoisia sääriä ja mahaa.
Helteitä odotellessa!
Farkkuminari Jumbon H&M:stä 24,95

Ennen ostoksille lähtöä kurmasin tämän smoothien, johon tällä kertaa lisäsin vain banaanin. Pohjana siis Ehrmanin maustamaton ja rasvaton rahka. Shakeriin kaikki ja sekoitus valmis.
Yllättävän hyvää mielestäni näinkin yksinkertaiseksi välipalaksi.

Löysin tämän hauskan paidan -50% alesta Myyrmannin Gina Tricosta. Maksoi hieman alle 8e.
Koska teksti ei täysin kuvasta minua itseäni, vaan enemmän ystävääni, annoin tämän hänelle lahjaksi. :)

Vagabond tennarit, Jumbon K-kenkä, 40e

Jumbon K-kengästä löytyi nämä ajattomat ja kivat Vagabondin arkikengät, jotka kyllä lähti mukaani. Yleensä joudun ostamaan joka kesä uudet tämän tyyppiset tennarit itselleni, koska ne ovat kovassa kulutuksessa koko kesän ja ovat jo syksyllä niin ryöttäisen näköiset, ettei niistä olisi enään kengiksi seuraavalle kesälle. Varsinkaan kun parina edellisenä kesänä olen ostanut valkoiset. Syksyn tullen ne ovat olleet pikemminkin ruskeat. Ehkä tämä tumma sävy on vähän varmempi valinta - varsinkin minulle.

Vagabondin kengät ovat mielestäni mukavat jalassa, sopivat jalkoihi yleensä erittäin hyvin ja kestävät käytössäkin. Nämä ovat ensimmäiset tennarit, jotka Vagabondilta ostan, katsotaan toimiiko käytössä. :)

Illalla ystäväpariskunta tuli taas kylään ja pelasimme Jatsia (minä tietenkin voitin jee jee jee, pisteillä 334 Wow mikä ennätys ja rikoin samalla ystäväni ennätyksen, josta olen erityisen mielissäni. :D Sorry Emppu!)
Yöllä viinejä maistelleena aloimme pelaamaan vielä Aliasta ja toivottavasti meistä ei ihan hirveää meteliä lähtenyt. Pahoitteluni naapurit!
Yritimme muuten seinänaapuria käydä pyytämässä kylään, mutta hän ei avannut ovea. Toivottavasti emme herättänyt häntä. :)

perjantai 26. huhtikuuta 2013

iPhone 5

Oh my... Hullujen päivien houkutuksista tämä kolahti.

Koska olen vitkutellut monia vuosia ikivanhoilla puhelimilla (jotka toimivat yleensä paremmin ja akut kestää pidempään kun uusissa puhelimissa) mutta kuitenkin, kaikesta huolimatta olen himoinnut uutta älypuhelinta, Nokia Lumiaa tai iPhonea tässä tovin ja nyt päätin siihen sijoittaa, kun Hulluilla päivillä oli tosiaan pari ensimmäistä päivää tämä tarjouksessa. Tunnen itseni osittain typeräksi, olen taistellut monia vuosia Applen tuotteita vastaan ja haluaisin tietenkin tukea suomalaisia yrityksiä enemmän, mutta Nokian uudet puhelimet eivät vain ole yhtään kolahtaneet minuun. Lisäksi olen taistellut Nokian puhelimien kanssa itse monesti (mitä uudempi, sitä huonommin toiminut) ja vannoin jokin aika sitten, etten enään osta Nokialta mitään.
Yritin myös vannoa, etten osta iPhonea, mutta mitenkäs sitten kävikään. Täytyy tähän vielä sanoa, että muutamalla ystävälläni on tämä puhelin ja ovat kovasti kehuneet, että ei tämä ehkä niin huono sijoitus olekaan? ...Eipä... :D Yritän vain uskotella itselleni että: "Hyvä kun siirryit nykyaikaan!"

Mutta hyvät lukijat, nyt alan napsimaan kuvia enemmän puhelimella ja pistän profiilin pystyyn myös Instagrammiin. :) Sitten voitte seurata elämääni kuvien kautta myös sieltä. Aina kun ei muista ja jaksa kantaa kameraa joka paikassa mukana, mutta puhelinta kyllä. Toivottavasti saisin postailtua myös vähän useammin tänne blogiin, kamerallisen puhelimen myötä. Nykyisessä puhelimessani ei toimi netti ja kamera on erittäin epätarkka ja kuvanlaatu täysin surkea (nettiin meno niin hidasta, että kestää tunti kun avautuu etusivu ja toinen kun se lataa jonkun sivun, mihin haluan mennä) niin siksi en ole pahemmin kännykkäkuvia tänne blogiini liitellyt ja yksi syy ostaa nykyaikainen puhelin.

Uuteen aikaan siirryn ensiviikon maanantaina. 

torstai 25. huhtikuuta 2013

Hiustenpidennykset ja värjäilykokeiluja

Eri hiustenpidennystekniikoita luettelen ja selvennän tämän postauksen lopulla!

Nyt sen päätin, varaan ajan kampaajalle. Soitan sinne heti huomenna. En jaksa näitä tasoittamattomia, sinne tänne hapsottavia kuivia latvoja ja 15sentin tyvikasvua. Jotain tälle täytyy nyt tehdä, vähintään pätkäistä kuivat latvat pois ja Ehkä olen jopa hurja ja uskallan antaa värjätä vaaleita raitoja jollain kevyellä hapetteella, tarkoitus ei ole polttaa loppujakin hiuksia pois päästä... Tai vaihtoehtoisesti vaaleanruskeita raitoja. Katsotaan nyt.

Ikävöin niin noita minun pitkiä vaaleita hiuksia...
Ja on muuten omat, ei pidennykset! :)
Kuva isäni mökiltä, Saimaan rannalta, juhannus 2011

Hiusten kasvattaminen on ärsyttävän hidasta ja työlästä. Nykyään on kaiken maailman hiustenpidennys tekniikoita, mutten jotenkin haluaisi pidennyksiä. Tai haluaisin, mutta ne ovat hirvittävän kalliita siihen nähden, miten usein niitä pitää käydä huollattamassa.
Minulla on ollut teippipidennykset pari kertaa, mutta ne teippien reunat ovat alkaneet (hyvästä teipistä huolimatta) hapsottamaan jossain vaiheessa ja koska omat hiukseni ovat niin ohuet, teipit näkyvät hiusten kasvettua erittäin helposti. Lisäksi pidän paljon hiuksia ylhäällä ponnarilla, joka teippien kanssa ei oikein onnistu. Olisi myöskin pitänyt tupeerata hiuksia vähän pöyhkeämmiksi joistakin kohtia, jotta teipit eivät varsinkaan ylhäällä sivuilla olisivat näkyneet, mutten koskaan jaksanut tupeerata yhtään hiussuortuvaa.

Kyllästyin blondiin ja värjäsin punaisen.
Kyllästyin punaiseen ja värjäsin ruskean. Kyllästyin ruskeaan ja värjäsin tummanruskean.
Jonka jälkeen kyllästyin siihen ja tein värinpoiston ja yli puolet hiuksista piti leikata pois.

Tämä tyyli näyttää hyvältä minulla, jos jaksan meikata.
Jos en jaksa, voin unohtaa ruskean tukan heti.
Ruskeat hiukset saavat kasvoni näyttämään vielä kalpeammilta, mitä ovatkaan.


Hiustenpidennyksistä

sinetti-ja teippipidennykset
Koska olen harvinaisen laiska hiusten laittaja ja haluan aina päästä helpoimmalla, ei teipit olleet minulle se oikea pidennystekniikka. Teippipidennykset ovat taas hellemmät omalle tukalle, kuin sinetit.

Olen harkinnut sinettipidennyksiä, mutta sinettipidennettyjä hiuksia ei voi uudelleenkäyttää, joka on pitkä miinus. Täytyy siis aina ostaa uudet pidennyshiukset, kun käy huollattamassa, eli noin 4kk välein.
Teipit voi käyttää muutaman kerran uudestaan, riippuen missä kunnossa ne ovat pysyneet huoltojen välissä.
Eli pidennyshiuksiakin joutuu ja täytyy hoitaa, selvittää takut ja käyttää hoitoaineita.

Itselläni huoltoväli olisi varmasti tiheämpi, kuin 4kk, koska hiukseni kasvavat yli sentin kuukaudessa. Keskivertohius kasvaa yhden senttimetrin kuussa.

kylmäkeratiinipidennys
Kylmäkeratiinipidennykset kiinnostavat tällä hetkellä eniten. Tai jos ei pidennystä, niin tuuhennus. Eli pituutta ei tulisi lisää, vaan vähän tuuheutta tukkaan (jota minulta valitettavasti omasta takaa ei löydy yhtään) mutta hyvin olen pärjännyt monia vuosia ilman minkään sortin pidennyksiä tai tuuhennoksia. Toki olisivathan ne ihanat...Näyttää niin freesiltä, kun kutrit on kunnossa. :)

Klipsipidennykset
Sitten on vielä ne klipsit, jotka voi jokainen ihan omin pikku kätösin pistää hiuksiinsa. Kuulemma toimii ja ei kuluta paljon omaa hiusta. Varteenotettava vaihtoehto siis nekin. Ne eivät tietenkään kestä mitään pesuja tai sellaisia, siis siten, että niitä pitäisi monia päiviä/viikkoja putkeen, vaan ne irroitetaan ja pistetään taas halutessaan uudestaan kiinni. Käy siis juhlakäyttöön, muttei sellaiselle, joka haluaisi pidennyksen olevan päässä 24/7. Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, että ihan tumpelolle en näitä suosittelisi.

Meinasi ihan unohtua, että toki on vielä se letitystekniikka, jota itse vieroksun siksi, että uskon sen letin tuntuvan nukkuessa. Vaikka se letti onkin kapea ja kuulemma siihen tottuu nopeasti, en silti haluaisi ainakaan itselleni tällä tekniikalla pidennyksiä kiinni, vaikka yksi hellimmistä pidennystekniikoista varmasti onkin. En usko tämän kestävän kuukautta kauempaa, varsinkaan minulla, kun tosiaan kasvaa niin hyvää vauhtia toi hius.
Tämä tekniikka sopii ehkä parhaiten niille, joilla on oman hiuksen kasvu hitaampi, eikä halua vahingoittaa omaa hiustaan pidennyksillä.

Hiustenpidennykset ovat kyllä ehkä yksi turhamaisimmista jutuista, mutta ehkä myös yksi ulkonäköä eniten muuttavimmista tekijöistä. Hiukset ja iho ovat kuitenkin pääosassa ja ne näkyy lähes aina ja kaikkialla.
Siksi niistä kannattaa pitää huolta.

Kuka voisi väittää, etteivät nämä kutrit ole aivan kertakaikkisen upeat?

Kampaajaa odotellessa... :)

Mainittakoon vielä, että jokainen pidennystekniikka kuluttaa aina vähän omaa hiusta, vaikka miten hellävaraisena tekniikkaa markkinoitaisiin! Ihan kuten myös hiusten värjääminen ja hoitoaineen poisjättäminen, tai vaikka metalliosia sisältävien hiusponnareiden käyttö kuluttaa myös yhtä lailla.

Onko teillä tiedossa jotain hyvää pidennystekniikkaa, mistä en kirjoittanut tai haluaisit tietää?
Kysykää vapaasti, vastaan, jos vain suinkin osaan.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Converset ja pilkkusukat

Rakas vanha ystäväni soitti minulle yllätyksenä viime viikon torstaina ja pyysi perjantai-iltana käymään lasillisilla (tai pullollisilla) viiniä. Minähän otin tarjouksen vastaan ja lopulta hänen seurassaan vierähti kaksi päivää, yöt mukaan lukien. :D Kolmen vuoden tauko oli liian pitkä, meidän molempien mielestä. Ehkä tämän iloisen jälleennäkemisen innoittamana jatkamme näkemistä hiukkasen useammin? Ainakin minä toivon niin.

Nauratti, kun meillä molemmilla oli samanlaiset sukat ja kengät, eri väreissä vain. Oli tietenkin pakko ikuistaa se kuvalla.

Onneksi ulkona on alkanut paistamaan aurinko välillä, sitä on kaivattu! Eilen istuin terassilla, join vissyä ja luin lehteä, käärin kollareiden lahkeet ylös, jotta sääret saisi aurinkoa. Sääreni ovat nimittäin edelleen ihan rutikuivat talven jäljiltä, eikä pieni rusketuskaan tänä kesänä olisi pahitteeksi. Viime kesänä kökin sisällä töissä koko kesän, niin ei rusketus ihan päässyt tähän likkaan tarttumaan. Tänä kesänä yritän mennä töihin aiemmin ja päästä myös lähtemään kotiin aiemmin, jotta saisi kroppa edes pienen päivetyksen syksyksi.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Intervalliajastin ja parit ostokset

Sain lahjaksi (etukäteis synttärilahja) pinkin ihanan intervalliajastimen, jota olinkin jo jonkun aikaa kaivannut treenejäni ajastamaan. :) Hieno lahja.



Olen aina lahjoista vähän vaivautunut, en oikein osaa ottaa niitä vastaan. Olen sitä tyyppiä, joka tykkää enemmän lahjojen antamisesta ja saa onnistuneesta lahjasta (annetusta) isommat kiksit, kuin siitä, että saa itse jotain. En väitä, etteikö niitä tarpeellisia lahjoja olisi myös kiva saada itse, mutta välillä on turhauttavaa saada jotain krääsää ja jos ei suoraan kehtaa sanoa lahjan antajalle, että "Jaa mitäs minä tällä teen?!" niin tyydyn monesti vain hymyyn ja sanon kiitos, tai yritän keksiä jotain positiivisia puolia lahjasta. Onneksi harvoin saan mitään sellaista, mistä en yhtään pidä. Sukulaisten joululahjatkin saan kerran vuodessa (luonnollisesti) ja muita lahjoja ei heru (onneksi). Sukulaiseni myös tuntevat makuni, joten tietävät edes suunnilleen, mitä minulle kannattaa ostaa ja mitä ei.
Äitiäni olen kieltänyt ostamasta minulle vaatteita, meillä kun on (yleensä) täysin eri käsitys mikä on tyylikästä ja mikä ei. Myöskään sukulaiseni eivät osta minulle vaatteita. Ehkä ihan hyvä niin. Isäni on tosin se, joka minulle osaa ostaa vaatteita. Ihan kengistä lähtien, osaa ostaa jopa oikean kokoisia, joka tuntuu kaikille muille olevan käsittämättömän vaikeaa. :D

Hiusten kasvatus projekti jatkuu. 
En ole vieläkään sortunut värjäämään, vaikka välillä mieli tekisikin. :)

Huivin löysin tänään Onlysta. 
Toi on ihanan pitkä, se on kiedottu kahdesti kaulani ympärille (kuten teen aina).
Tykkään siitä, että huivi on pitkä ja muhkea, eikä mikään liuru.
Myös toi normi valkoinen t-paita on sieltä.
Valkoinen t-paita on muutenkin sopiva melkein mihin tilaisuuteen vain.
Niitä pitäisi olla jokaisen vaatekaapissa vähintään pari kappaletta.
Mieluiten vielä siistissä kunnossa. Mitään nukkavieruja t-paitoja ei jakun kanssa sitten pueta!
Ne on remonttivaatteita. ;)

Kävin muuten ottaa passikuvat tänään ja niistä tuli niin hirveät, että mietin, miten voi olla edes mahdollista?
No onhan se. Ilme on niin jäätynyt, näytän silt ku se kuvaaja olis ollu mörkö! :D Hah!
Skannaan ne ja pistän tänne (ehkä jos kehtaan) jokupäivä, ni saatte nauraa. :)
Siis ihan oikeasti hirveät, eikä mitkään pissis itkut ole nyt nää minun jutut, vaan aidosti kauhistuttava kuva.

Tuli semmonen fiilis, et leipoisko - no leipohan se! 
Päätin verestää muistoja ja tehdä pitkästä aikaa mokkapaloja. :) Pohja onnistu parhaiten ikinä, jäi sopivan kosteaksi. Taivaallista <3
Tänään kävin myös aiemmin kiinalaisessa syömässä susheja (herkkua) Jumbossa Hanko Sushissa - sieltä muuten saa todella hyvät sushit! Söin sen lounaan, eli sushilautanen, misokeitto ja kuppi teetä. :P

Tässä se Vallilan Mandariini verho, josta aimmin postailin, että tulipa ostettua. Sain vihdoin silitettyä sen ja pistettyä keittiön ikkunaa koristamaan. Sopii keittiööni todella hyvin, koska verhoa vastapäätä ovat pari minun tekemää taulua, joissa on samanväristä vihreää käytetty, kuin verhoissa. :) 
Tuo ihanasti väriä myöskin.
On todella hintansa väärti. :)
Rakastuin tähän kuosiin niin paljon, että ajattelin ostaa toisen värisen syksyksi/talveksi. 

Ostin Onlystä myös ponnareita, hiuspinnejä (aina ne häviää, mihin ne häviää?) ja pari paitaa lisää, joita nyt en jaksa kuvailla, voin pistää niistä huomenna kuvat, jos jaksan poseerata. H&M:stä löytyi urheiluliivit ja sieltäkin olisi löytynyt taas vaikka mitä, mutta tietenkin unohdin ne alekupongit kotiin, juuri kun niiden takia sinne H&M:ään olin alunperin menossa. Tottakai. Lisäksi juoksin bussiin ja bussissa tajusin unohtaneeni jotain muutakin, jota ei olisi pitänyt unohtaa. Mutta eipä siinä, näitä sattuu! :D Hieno päivä oli kaikesta huolimatta.

Ainiin, kävin Iittalan myymälän avajaisissa ja en huomannut juurikaan mitään muutosta edelliseen. Ehkä jotain uudistuksia oli tullut, järjestys oli ainakin muuttunut. Tosin, enpä ole aiemmin kiinnittänyt liiemmin huomiota millaiset seinät siellä on ollut tai muuta vastaavaa.
Tällä hetkellä siellä on ainakin nerokas ja hauska lamppuviritys. Punaiset johdot jätetty katosta roikkumaan, joiden päässä mukit, jotka ovat ne varjostimet ja polttimot on niiden mukien sisällä. Mustat mukit muistaakseni ja niitä oli monta rivissä tiskin yläpuolella. Siihen kiinnitin ainakin huomiota tällä kertaa. :)
Harmi kun ei ollut kameraa mukana, olisin muuten ottanut niistä kuvan. Kun menen seuraavan kerran sinne, täytyy käydä kuvaamassa ne. Voin pistää tännekin sitten kuvan niistä.
Voi olla, että joudun huomenna käydä siellä H&M:ssä niiden alekuponkien kera, ostamassa ne, mitä meinasin. Jos jaksan.

Eikö olekin makeet noi verhot? :)

Hyvät yöt kaikille!

Tänään Jumbon Iittala-myymälässä

Jumbon uudistetussa Iittalan liikkeessä paljon avajaistarjouksia! Tässä pari houkuttelevaa esimerkkejä:

Iittala Kivi kynttilälyhty 60 mm vaalea lila 10 € (35,90 €)

Iittala Essence valko- tai punaviinilasi 2 kpl 17,50 € (29-31 €)


Ja liikkeessä tietenkin lisää paljon muuta. Noi vain sattui itselleni silmään.
Omistankin jo entuudestaan pari noita Iittalan kivi kynttilälyhtyjä (ne on ihania, itsessään jo kuin pieniä koruja) ja nyt houkuttelisikin tuollainen lila käydä katsastamassa, kun noin hyvään hintaan saisi. :)
Jos ei itselleni, niin vaikka lahjaksi ystävälle?

Noi Essence puna-ja valkoviinilasit minulla onkin jo, joten niitä en tarvitse. :) Ovat muuten tyylikkäitä!

Olen muutenkin menossa loppuviikosta (tai tänään) Jumboon pyörimään, niin tämä avajaistajous sattui täten sopivaan ajankohtaan.



Niin, kuten kuvasta näkee, avajaiset ovat sunnuntaihin saakka.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Something special

Oletko koskaan ajatellut, että vaatteen ostamisella voisit tukea monipuolista toimintaa ympäristön hyväksi?
Jos et ole, käy tutustumassa WWF:n verkkosivuihin, joissa paljon vaatteita, pehmoleluja, kodin tekstiilejä ym ym...
Heidän verkkosivuilleen pääset tästä: wwf ja jos haluat käydä tsekkaamassa verkkokaupan, löydät sen samalta sivulta, vasemmasta yläkulmasta. Luonto kiittää.
Sivuilla on ajankohtaista tietoa WWF:n toiminnasta ja kampanjoista. 
Itseäni alkoi kiinnostamaan toi Norppakummiksi ryhtyminen, kun Lappeenrannasta olen alunperin kotoisin, niin tiedän, että olisivat kotimaan kamaralla hyvällä asialla liikenteessä. :)

Itse sijoitin tällä kertaa tähän:
<3
Vähän söpö huppari kesäksi! Kun näin tämän, oli pakko tilata. 
En voinut vastustaa.
Ps. huppari ei ole paksuinta matskua, joten on kesäiltoihin juuri sopivan lämmin. :)


Kuva kopioitu wwf.fi sivuilta.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

pari faktaa

Täs paras video vähään aikaan, joka oli pakko tulla jakaa tännekin, videon näet tästä
Huomaa, että video ei ole se ensimmäisen videon näköinen kuva, vaan video löytyy ensimmäisen kuvan alapuolelta!! Nimimerkillä, yritin ensin itse klikkailla kuvaa, kunnes tajusin, ettei se olekaan video... ;D
Jep, oon välil vähän blondi!


Olen ollut nyt sängyn pohjalla muutama päivää kuumeessa, lauantaina alkoi päivällä heikottaa, sunnuntaina päivällä nousi kuume ja on jatkunut eiliseen iltaan asti. Tänään en ole kuumetta mitannut, mutta uskoisin, ettei enää ole, pientä lämpöä korkeintaan, koska vilun väristyksiä on tullut vielä tänään vähän. Noh, kyllä tämä tästä. Vihaan kipeänä oloa. Ei sovi minulle yhtään. Toisaalta, kenelle tämä nyt sopisi? Olen vain niin huono olemaan aloillani ja tekemättä mitään. Turhaannun aina super paljon, jos pitää vain maata sängyssä ja ei ole voimia tehdä mitään.
Onneksi sentään on vain flunssa, ettei mistään sen vakamammasta ole kyse. :)

osasin kerran kieltäytyä ostamasta, mitä halusin...
No, kai saavutus sekin?

Loppuviikosta olisi tarkoitus mennä H&M:ään katsomaan, löytyisikö housuja (en yleensä osta sieltä housuja, koska ne ovat niin oudon mallisia ja menettävän muotonsa myös todella nopeasti) ja joku uusi siisti paita/jakun tyylinen ratkaisu olisi myös hakusessa. Sain pari alekuponkia sinne, niin lauantaina on viimeinen päivä käyttää ne, siksi oikeestaan menen katsastamaan, jos onni soisi minun löytää sieltä itselleni jotain päälle pantavaa. En ole moneen vuoteen löytänyt kyseisestä putiikista mitään, mutta viimeeksi kun paikan päälle eksyin (ja en ollut ostoksilla silloin, satuin vain kuluttamaan aikaa ja pyörimään liikkeessä hetken) niin löysin viidessä minuutissa housut ja monta paitaa, jotka olisin ehdottomasti kelpuuttanut, mutta koska en ollut ostoksilla silloin, tyydyin jättämään ne vain koristamaan kaupan vaaterekkejä. Lähdin siis tyhjin käsin, vaikka kaikki tietävät, ettei H&Mssä vaatteet ole ainakaan hinnalla pilattuja. Pidin silti pääni kylmänä ja kävelin pois. Tuli hyvä fiilis siitäkin, että vaikka löysi, lähti pois.

Ihailen itseasiassa ihmisiä, jotka eivät ole niin koukussa shoppailuun, kuin minä olen.
Olen osannut olla vuosiakin ostelematta, mutta olen aina päätynyt takaisin shoppailun lumoon. Viimeeksi, kun olin ostolakossa, se kesti noin puoli vuotta. Sainkin hyvin säästettyä rahaa tuolloin ja jotkut ovatkin ihmetelleet, mistä olen saanut säästettyä. Kaikesta, on vastaukseni. Tai oli. Nythän olen jo ostanut niilläkin rahoilla.
Jos jotain positiivista haluaa miettiä, ehkä olen osaksi hyväntekijä, ehkäisemään lamaa? Teen töitä ja pistän rahan kiertämään=lisää töitä toisille (myyjille).
Tosin ylenpalttinen kuluttaminen on haaskausta ja saastuttaa luontoa. Tosin olen kierrättävä ihminen, joka ei aja autolla, enkä liiemmin lentele lentokoneilla ja suosin kimppakyytejä, jos se on mahdollista, niin ehkä minut armahdetaan vaatteiden ostossa. Sitä paitsi (itseäni puolustaakseni) en osta, jos vaate ei tismalleen käy minulle, tai jos tiedän, että se jää koristamaan kaappia. Ostan, jos tiedän käyttäväni.
Eräässä vaiheessa osasin jalon taidon, ostin vain jos tarvitsin oikeasti. Nykyään ostan, jos tiedän käyttäväni ja löydän jonkin kivan jutun. Sijoitan kuitenkin mielummin klassikoihin ja helposti muunneltaviin, yksinkertaisiin vaatteisiin ja asusteisiin. En liiemmin mene viimeisten muotivirtausten mukana, koska muoti muuttuu koko ajan. Tyylini on liian klassisen yksinkertainen, muotia seuratakseni.


Pari faktaa:

Lady Gagan tyyli on hauska, kokeellinen ja villi. Hänestä tulee mieleen minä itse kahdeksannella luokalla. Kokeilin mitä omituisempia yhdistelmiä, monen vuoden ajan. Kokelukauden päätteksi löysin itsessäni sen, joka olen aina ollut. Semisti poikamainen nainen, joka pukeutuu tilanteen mukaan.
Töihin polkiessa en hienostele, jos ulkona sataa, on minulla sadetakki päällä, enkä meikkaa.
Sadesäällä en käytä nahkavaatteita, koska ne pilaantuu. Näytän sateessa enemmän teinipojalta, kun naiselta.
Voin todistaa tämän teille joskus edustavalla kuvalla.

Gaga

Kotona kuljen alasti verkkareissa ja villasukissa, kesäisin paljain jaloin ja jos olen onnistunut laittamaan jotain peittävää ylleni, se on hienoa.

Meikkaan harvoin. Tämän voi todistaa työkaverini.
Kun meikkaan, se kyllä huomataan. Tällöin saan usein kehuja meikistä tai ulkonäöstäni.
Olen vain liian laiska tekemään sitä päivittäin. Eräs mies kerran kysyi minulta: "Etkö tekisi sitä päivittäin edes miellyttääksesi miehiä?", jolloin vastaukseni oli jyrkkä ei. Miksi h******ssä kukaan meikkaisi, miellyttääkseen miehiä? Omituiset kuvitelmat on heillä, jotka luulevat toisten meikkaavaan heitä varten.

Nyt menen keittämään kahvia ja yritän parannella oloa. Se tuskimpa kahvilla paranee, jota on tullut nyt juotua enemmän, kuin kuppi päivässä, kuten tuossa jossain postauksessa aiemmin mainitsin. Harmi.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

My wish list

Tässä muutama palanen toivelistastani, jotka haluaisin itselleni:

Mulberry Tamara huivi, puuvilla silkki sekoitetta

Kivat kengät, jossa isovarvas, tai varpaat näkyy. 
Burberry Prorsum 

Ihana kello. Saisi olla mieluiten laadukas.
Esim Tag Heuer (kuvassa), Omega tai Rolex käy myös. :P

Secto valaisin keittiöön.

Ja lisäksi uusi keittiönpöytä ja tuolit. Nam.

Nämähän ovat kuitenkin haaveita ja näiden ostamiseen tarvitaan lähinnä lottovoitto, tai pitkä säästökuuri, että kenenkään ei tarvitse nyt kuvitella, että heti huomenna ryntään nämä itselleni ostamaan.
Toki toivon myös pitkää ikää, terveyttä, paljon rakkautta ja samaa myös kaikille ystävilleni ja läheisilleni. Tuossa kuitenkin vähän pinnallisempaa haluamista, saahan niitäkin kaiketi olla? :)
Haaveilu on ihanaa, ilman sitä elämä olisi todella tylsää.

Nyt jatkan haaveilua illan suhteen. Olen menossa ystävien luokse kyläilemään(ja ihastelemaan heidän kotiaan). :)
Hauskaa lauantai-iltaa kaikille! <3

Mekkoja -50%

Nellyssä hyvä ale, mekkoja -50% !!! =) Muutama ihanuuttakin löytyi, ettei ihan rupuja kaikki.
Mekot löytyy täältä: täältä

Itse suosin (ehkä vähän turhankin usein) aika simppeleitä ratkaisuja, monesti yksivärisiä, mutta niissä pitää olla joku mielenkiintoinen juju. Esim. muutamassa alla olevassa mekossa avoin selkämys (jopa sopii lähes kaikille) tai vaihtoehtoisesti jokin mielenkiintoinen kuosi, tai väri. Tässä minun neljä lempparia kolmestatoista (13) ehdokkasta:

I like:
26,95e
Eliza Dress, Honor Gold

18,95e
Lurex Lace Open Dress, Elise Ryan

29,95e
Amber Dress, Dry Lake

26,95e
Julie Dress, Dry Lake






Kuvat Nelly.com

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Parit uudet kengät esittelyvuorossa

Esittelempä tässä ajan kuluksi teille parit ihanuudet, jotka ostin kesäksi itselleni.

Jeffrey Campbellin Elegant Sp loaferit, joissa sisäpuoli nahkaa, ulkoa synteettistä materiaalia ja piikkejä.
Todella hyvän tuntuiset jalassa, vaikka en ole vielä päässytkään käyttämään näitä ulkona. Sisällä vain tepastellut näiden kanssa tovin. Mielestäni vastaa hyvin kokoaan. Tyyris hinta, mutta näitä on jo tovin saanut Nellystä tilattua -30% alennuksella, josta itsekin nämä ihanuudet lopulta hommasin. :)
Nämä kengät alesta: täältä

Pupukin kiinnostui Jeffreyn kengistä - joka ei yllättänyt. :)

Toiset ihanat, arkikäyttöön ja esim.työmatkoille sopivat rennot kangaskengät, joissa nahkasomiste varressa.
Sanon näitä bongorummunpompottelija-kengiksi, koska paketissa, jossa nämä ostin, on jonkun rastafarin kuva, joka näyttää siltä, että voisi soittaa rumpuja, vaikka kuvassa ei niin teekkään. :D

Merkki HUB
ihanat jalassa nämäkin, todella kevyet kesäkengät.
Nämäkin ostin outletista, eli ei ollut hinnalla pilatut. En muista tarkkaa hintaa, mutta halvemmalla kuitenkin kuin kaupasta ostettuna. Nämä on sieltä Oh My Gosh-liikkeestä, Tammistosta, josta olen ensimmäisissä postauksissani kertonutkin aiemmin. :)


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

ihana Irina :)

Irinan ihanaakin ihanampi kappale, jonka löysin vasta eräs päivä salilla ollessani ja siellä tämän radiosta kuullessani. Keskityin sanoihin ja löysin tämän kappaleen sielun, kuten monesti käy silloin, kun keskittyy ajatuksen kanssa kuuntelemaan. Ihme kyllä, että salilla keskityin tähän musiikkiin, kai poikkesi niin paljon siitä rockista, jota yleensä siellä kuunnellaan.
Lisäksi tässä on ihana piano.

voit kuunnella kappaleen täältä:

Peloittaa että kuuntelen tätä biisiä niin paljon, että kulutan sen puhki. :) Radiossa se juontaja sanoi, että raastavaa ja herkkää musiikkia, sitä tämä todella on!
Sama Rihannan Diamond, joka on ollut nyt pari viikkoa minun soittolistan ihan ykkönen ja Alicia Keys:in Girl on Fire joka löytyy täältä: http://www.youtube.com/watch?v=J91ti_MpdHA

Näitä ja muuta hyvää musaa kuunnellessa meneekin leppoisasti sunnuntai, pannukakku uunissa valmistumassa. On tullut herkuteltua nyt viikonlopun aikana, hehheh. :P Ensi viikko taitaakin olla aika pitkälti salaattipainoitteista linjaa. :D

Outoa muuten, miten musiikkimaku muuttuu/kehittyy ihmisellä ajan myötä. Tuntuu, että skaala vain leviää ja leviää, kuuntelen nyt jo lähes kaikkea musiikkia, mitä vain on. Ennen en pitänyt suomalaisesta musiikista tai popista juurikaan, nyt uppoaa molemmat ja kovaa.

Estrella uutuus

Sain eilen maistella Estrellan huippuhyviä uutuus sipsejä, suoraan omalla kotisohvallani hyvässä seurassa.
Löysinkin itselleni uuden lempparin sipsien osalta. :)

Joka on tässä:

Plussaa siitä, että näihin on jätetty perunan kuoret paikoilleen, joka tekee näistä aidon, alkuperäisen sipsin oloisia. Lisäksi nämä ovat ihanan kovia, rouskuu hampaissa kivasti! Tykkään siitä, että sipsiä (ja myöskin leipää) saa jäystää, ettei se ole sellaista pullahötöä, jonka voi vain haukata suuhun ja nielaissa heti alas.

Sitten, raadin (meitä oli maistelemassa useampi henkilö) suosikiksi nousi tämä ihanuus, joka oli myös minun makuuni ja tulen ostamaan illanistujaisiin myös näitä: Estrella Rough Cut - Sipuli ja kermaviili <3 nami!

Ja täytyy vielä mainita, että Kickersit, jotka suuri osa varmasti muistaa omasta lapsuudestaan, ovat taas kaupoissa! :P Näitäkin tuli kulhollinen eräs kaunis ilta kumottua (vaikka pääasiassahan syön terveellisesti...) :D Myönnettäköön, että sipsit ovat heikkouteni!

NAM!

lauantai 6. huhtikuuta 2013

alko

Sana, jota lähes vihaan (alko) mutta päätin pistää sen otsikoksi ihan juuri siitäkin syystä, koska se ei liity minuun lähes millään tapaa. :D Eräs ystäväni kutsui minua yksi päivä Amish:seksi ja toiset lestadiolaiseksi. Ööh, pitäiskö alkaa bileettämään vähän useammin? Ehkäpä. :)
Mutta kuitenkin, kävin siis tuossa äsken alkossa, jossa en ole tänä vuonna vielä käynytkään. Viime vuonna vierailin Alkossa yhden kerran.
Ystäväni ilmoitti, että hän tulee miehensä kanssa käymään, jos vain passaa - ja passaahan se, kun ei mitään suunnitelmia ollutkaan vielä tälle päivälle.
Noh, ripeästi siis Alkoon ja en kiireessä ottanut passia mukaan. Passia, joka on menny jo vuosi sitten vanhaksi (oho) ja muita henkilöllisyystodistuksia minulla ei ole. Kirosin jo valmiiksi, että varmasti kysyy paperit, olenhan kuitenkin meikittä ja huppari päällä, tennarit jalassa suhteellisen teinin näköinen.
Niin, kiikutettiin 6karpalolonkeroa ja 2 Smirnoff Icea tiskille ja Tadaaaaa-olisiko teillä papereita?
Minullahan ei ollut, mutta seuralaiseni sai puhuttua meidät onneksi tilanteesta pois, sanoi vain, että olin kantoapuna ja kaikki juomat on tulossa hänelle.
Hienoa! Itse ahdistuneena en pystynyt sanomaan kuin: "ei ole". Ja luikin hiljaa tiskin toiselle puolelle ottaen taas käsiini ne kaksi Smirnoff Ice:a, joita kantaessani koko jupakka lähti käyntiin. Lisäksi se myyjä oli itse joku juuri 18vuotta täyttänyt (tai ainakin näytti siltä) niin oli aika koominen tilanne, kun itse alan jo pikkuhiljaa lähentelemään kolmeakymppiä. :D Toisaalta hän toimi aivan oikein, alle 30-vuotiaan näköisiltähän täytyy nykyään myyjien kysyä paperit. Mielestäni tämä on vain hyvä asia, mutta kun sattui tällainen tilanne itselleni, eikä ollut henkkareita mukana, niin huvitti koko laki.

Eihän toi nyt ollut mitenkään ihmeellistä, mutta nämä vierailevat tähdet eivät juo viiniä ja minulla olisi ollut tarjota vain konjakkia tai viiniä, että valitseppa siitä sitten. :D

"Minä olen pieni koira ja haluan hirveästi leikkiä."

Cocolla on Juicy Couturen koiran huppari päällä :)
Siis ihan vain siksi, että pesin eilen lenkin jäljiltä Cocon ja se oli niin viluissaan. :D

Spoiled




perjantai 5. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen

Pääsiäinen, joka meni jo viikko sitten, mutten ole saanut aikaiseksi postattua siitä tänne mitään, koska en avannut konetta kertaakaan koko pääsiäisen aikana. :) Ja ihan hyvä niin.
Arkipäivät ovat menneet pitkälti töissä ja normaaleissa kotiaskareissa. Tässä kuitenkin teille pikku kuvapostaus minun tämän vuoden pääsiäisestäni Lappeenrannassa, äitini luona kyläillessä.

Matkalla Lappeenrantaan.

Coco unisena.

Koirat oli väsyneitä automatkan.

Nämä överisiistit lasit ovat äitini vanhat, hän käytti näitä ollessaan itse nuori. Eikä hän suostunut antamaan näitä minulle, vaikka miten kinusin. :D Peace!



Äitini leipoi tällaisen rahkakakun, oli oikein hyvää. 

Minun pääsiäismunat, nam!

Pääsiäiskoriste, jonka muistan pitkältä lapsuudesta saakka.

Tämä on tapettia, äitini asunnon vierashuoneesta. Hollywoodin tunnelmaa. :D

Minä ja hyvä ystäväni. :)