keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Uusi tukka ja kuulumiset

Fiuh! On ollut ihan hirmuisesti kaikkea tässä lähiaikoina, jonka vuoksi postailut ovat kerrassaan jääneet taka-alalle. 
Pahoittelen alla olevia kännykällä otettuja kuvia, en ole jaksanut raahata järkkäriä kassissa...

Beauty Room Tikkurila, Vantaa / tekijä: Saija

Tänään kuitenkin oli hieno päivä. Tein asiakkaat heti aamusta ja iltapäivä ammotti tyhjyyttään. Toisaalta harmi, toisaalta oli kiva, että saatiin vihdoin pistettyä minun tukkaani taas kuuntoon. Repäisinkin sitten taas ja muutin hiustyylin ihan kokonaan. Tuossa oikealla sivullahan minulla on edelleen se sentin mittainen tukka (3mm pituudesta kasvanut nyt jo senttiseksi) ja muutenkin oli ihan hirveä tyväri taas.

Kävin sitten tukussa vähän ostoksilla ja ostin sieltä hieman hetken mielijohteesta pidennykset. Ostin pari pakettia sinettiä ja yhden paketin teippipidennystä - molemmat liukuvärjättyjä.

Hiuksiini värjättiin ensin se tummempi tyvi, saman sävyinen mikä pidennyksissä oli. Se ei kuitenkaan ykkösellä onnistunut, blondin päälle tumman vetäminen on tosi haastavaa muutenkin. Omat hiukseni vetävät aina vihertävään suuntaan, jos siihen laittaa ruskeaa väriä päälle. Jouduimme siis värjäämään vielä kerran, tummanruskealla. Toinen värikäsittely tuotti tulosta, tosin nyt vetäisi melkein mustaksi. Tiedän kyllä, että väri haalistuu parissa ekassa pesussa, enkä pelästynyt peilistä näkyvää tummanruskeaa tyveä. Melkein koko oma pituuteni värjättiin ruskeaksi. Pituuksissa oleva vaalea latva olisi muuten lähtenyt ihan eri kohdasta omassa tukassani, mitä pidennyksessä.

Pistettiin vähän eri tavalla, mitä normaalisti. Yleensähän pistetään joko teipit, tai sinetit, mutta nyt pistimme molempia. Teippiä taakse, koska se rasittaa tukkaa vähemmän ja tuo kivasti paksuutta. Sinetit eivät taas näy niin hyvin ponnaria pitäessä ja niitä pistettiin puoliksi leikattuina pään sivuille. Arkisinhan monesti pidän ponnaria päässä, koska en jaksa väsätä mitään kampauksia töihin tai lenkille ja teippien kanssa on ollut ongelmia, kun niiden reunat näkyy hiusten ollessa ponnarilla. Varsinkin, jos ne ovat ylhäällä ponnarilla.

Jouduimme vielä värjäämään hiukseni tosiaan toiseen kertaan, kun ekasta väristä tuli vihertävän vaaleanruskea - ei toivottu väri. Vetäistiin sitten ihan rohkeasti tummempaa ja värjättiin samalla myös pidennyksiä tummemmaksi.

Olen sitten kaikissa alla olevissa kuvissa ilman meikkiä, että naamaa ei kannata katsoa.

Paskainen blondi tukka odottaa värjäystä, njami!
Jouduin muuten ottamaan tuon vasemman puolen korvan venytyskorun pois toistaiseksi, kun se korvanlehti tulehtui vaihdettuani siihen toisen korviksen. Toisella puolellahan minulla on ihan normi korvis, ei venytystä siis.

Kertaalleen värjätty, ei onnistunut väri. Tyven oma väri tässä kuitenkin ihan ok, ei vain tarttunut vaalennettuun osaan.

Uudelleen värjätty, tummemmalla värillä



Ja lopputulos (suoristamatta) on tässä! Nyt vain odottelen ensimmäistä pesua, niin hiukset vielä tasoittuu siitä vähän - sekä sävy, että pidennykset asettuu päähän mukavasti ekan vesipesun jälkeen. Pistetään ehkä sinettejä jossain vaiheessa lisää jos tuntuu siltä, että tarvitsee. 

Lisäksi päivän toisiksi paras juttu: MAKSUPÄÄTE! Joka on itseasiassa ihan helvetin ruma, iso halko, jossa ei kestä akku kun 6h ja sitten se pitää pistää taas lataukseen. Mutta onpahan kuitenkin! 


Toi maksupääte on Soneralta. Se on hiton iso (tiiliskiven kokoinen) epäkäytännöllinen ja järkky muutenkin. Epäselvä ja hankala käyttää, mutta ihan sama. Ohjekirja kädessä sitten jos (lue kun) jotain ongelmia tulee. :D

Eipä tässä muuta. Taidan mennä kylmään suihkuun pesemään päivän hiet pois. Onneksi meillä on töissä ilmastointi, muuten siellä ei pystyisi näillä keleillä oikeasti tekemään töitä. Pyörtyisi kaikkiin liimahöyryihin, hiusvärien hajuihin ja helteeseen. Luojalle kiitos ilmastoinnin keksijästä!

Yritän taas keretä ja jaksaa kirjoitella useammin. Blogi ollut joka ikinen päivä kyllä mielessä ja aina ajatellut kaikesta "pitäisi tämäkin kertoa siellä ja tämä ja tämä" mutta sitten en ole vain illalla myöhään enää jaksanut. 

Oletteko muuten huomanneet että nyt kesän ajan on tuntunut olevan tosi in kaikki sotaleffat. Tuntuu että joka ilta kun telkkari on auki, sieltä tulee joku sota aiheinen leffa. En jaksa noita sotaleffoija enää... :D
Enkä jaksa oikolukea, virheitä tekstissä esiintyy siis!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Superhyvä mustikkasmoothie

Terveellinen, täyttävä, ravitseva ja superhyvä smoothie/välipala. Mitä siihen tarvitset:




- ota sheikkeri/tehosekoitin esille ja lado sinne:
- 1purkki maitorahkaa, esim: Ehrman/ Valio
Itse käytin Valion pehmeä rasvaton maitorahka, jossa rasvaa 0,3% ja proteiinia 25g/purkki (10g/100g)
- mustikoita maun mukaan (n.100g)
- yksi iso avocado tai 1,5-2 pientä
- appelsiinituoremehua n.2dl
- maustamatonta jogurttia n.1-2dl
- puolikas banaani jos haluaa makeutta
Itse en laittanut banaania, koska tuoremehusta tulee jo makeutta ja kuivatuista marjoista myöskin.

Sekoita kaikki aineet  shakerissa sekaisin. Jos haluat koostumuksesta juotavampaa, lisää vettä, tai mehua.

- päälle kuivattuja marjoja (kuvassa karpaloita)

Myös pinaattia voi heittää pienen kourallisen sheikkeriin, tai pinnalle koristeeksi. Shakerissa muiden raaka-aineiden kanssa sekoitettuna pinaatin maku ei tule niin selkeästi esille.
Jos et pidä mustikoista, korvaa ne esim.mansikoilla.


Arvostelu:

+ paljon hyviä rasvoja
+ kuitupitoinen
+ c-vitamiinia
+ runsaasti proteiinia
+ pinaatista rautaa ja lehtivihreää
+ todella täyttävä (tällä voi korvata lounaan)
+ hyvän makuinen, ei tee mieli herkutella tämän jälkeen
+ jos koostumuksesta tekee juoksevamman, on helppo ottaa mukaan esim.töihin pullossa. Voit syödä sen myös lusikalla lautaselta, kuten itse tein.

(Huom! Säilytettävä jääkaapissa. Avocado tummuu aikanaan, joten jos päivän päätteeksi smoothien pinnalle on ilmestynyt rusehtava kerros, älä säikähdä sitä!)

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Laadukkaat ripsipidennykset -30% Vantaalla?

Aurinkoista huomenta vaan kaikille!



Ajattelin tulla tännekin ilmoittelemaan, että minulle on tälle päivälle ja huomiselle vielä vapaita aikoja jäljellä! Jos joku haluaa tulla ottamaan vaikka kauniit ja kestävät ripsipidennykset (minkkikuiduilla) tai vaikka kasvo-tai jalkahoidon, hinnat löytyvät Beauty Roomin sivuilta. 
Jalat kannattaa laittaa kesäkuntoon nyt, jos et ole sitä jo tehnyt! 

Meidän valikoimasta löytyy geelilakkaus niin käsien-kuin varpaidenkin kynsiin. :)

Ripsiä olen itse tehnyt liikkeessä kaikista eniten nyt tässä parin viikon aikana. Toiseksi eniten Dermalogica kasvohoitoja, joita ei olla vielä keretty päivittelemään hinnastoon. Ripsienpidennyksistä minulla on monen vuoden kokemus ja kosmetologiksi opiskelin Helsingin palvelualojen oppilaitoksesta, valmistuin näyttötutkinnon myötä muutama vuosi takaperin.

Jos ripsienpidennykset eivät kiinnosta, mutta haluaisit pientä piristystä arjen rientoihin, kulmien-ja ripsien kestovärjäys on sinun juttusi! Nopeasti ja vaivattomasti uusi ilme koko kasvoihin kulmien muotoilulla ja kestovärjäyksillä.


Kaikille blogini lukijoille normi hinnoista -30% ale, kun varaat aikasi tälle kuulle - minulle!
Aikaa varatessasi sanoit vain sanan "ilanan blogi"
Muistathan mainita aikaa varatessasi että haluat Ilanalle.

Nähdään hoitojen merkeissä!

torstai 10. heinäkuuta 2014

Runsaskuituinen gluteeniton leipä

Hyvä gluteeniton leipä aikuisempaan makuun


Olen joskus ennenkin kirjoitellut tänne arvosteluja ja omia mietteitäni gluteenittomista tuotteista. Nyt on taas pitkästä aikaa yhden arvostelun aika.

Minun miesystävälläni epäiltiin pari vuotta sitten gluteenin yliherkkyyttä, keliakiaa ja vaikka mitä. Kuitenkin kahvin juonnin lopettaminen rauhoitti lopulta vatsan, ja ihokaan ei enää ole niin paljon oireillut. Ruokavalioomme onkin taas kuulunut ihan normaali, gluteenia sisältävä leipä. 
Ilmeisesti kyse olikin siis cofeiinin yliherkkyydestä, jota tässä lähiaikoina ystävilläni on nyt tavattu useampaan otteeseenkin. Ei mikään harvinainen juttu siis! Mutta cofeiinin yliherkkyys sikseen, kerron siitä vaikka joskus toiste.

Siitä leivästä. Päätin pitkästä aikaa ostaa kaupasta jotain uutta gluteenitonta leipää ja käteeni sattui tämä pussi:

Vuohelan herkku - Kuituska



Itsellänihän on myös vatsan kanssa ongelmia - ruiskuidun yliherkkyys. Oma vatsani rauhoittui kun lopetin ruisleivän syönnin. Tässä siis oiva korvike ruisleivälle, jopa makunsa puolesta, vaikka ei täysin ruisleipää korvaakaan, mutta menettelee.

Tämä on hyvä, hapan, kuitupitoinen leipä esim.rapujuhliin saaristolaisleivän korvikkeeksi gluteenittomien ruokavalioon. Tähän päälle vähän lohitahnaa, tai raputahnaa ja vähän tilliä, mmm.... :P


Lohitahnan ja raputahnan puutteessa, vetäisin päälle perinteisesti juustoa, metukkaa ja kurkkua. Toimii se niinkin!


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Hellesäiden pelastaja - valkoinen mekko

Nyt on kuuma. Ihan oikeasti! Onneksi löysin ratkaisun joka on varsin yksinkertainen. Päiväsaikaan sälekaihtimet kiinni siltä puolelta torppaa, johon aurinko paistaa. 
Toinen hyvä ja helppo niksi: Pukeudu valkoiseen.

Kävin ystäväni kanssa penkomassa tuota meidän toista häkkivarastoa, joka on edelleen täynnä minun vanhoja vaatteita, jotka on ollut monen vuoden ajan tarkoitus viedä kirppikselle, mutten ole saanut aikaiseksi.
Onneksi ystäväni löysi muutama kassillista kotiin vietävää sieltä, muttei se siltikään näytä vielä yhtään tyhjemmältä. :D

Löysin itsekin jotain käytännöllistä: Tämän kuvissa näkyvän valkoisen mekon. Jos en ihan täysin valehtele, kävin joskus taannoin kauppaa huuto.netissä Jennin (yummy by Jenni Ukkonen-blogi) kanssa ja muistaakseni ostin tämän mekon häneltä. Tästä on tosin jotain 5-6v aikaa ja on jäänyt täysin käyttämättä, hassun mallinsa vuoksi. Löysin nyt helteillä tälle kuitenkin erinomaisen käyttötarkoituksen, koska kukaan hullu ei laita näillä ilmoilla mustia pillifarkkuja jalkaan. Tai siis - itse en ainakaan pysty.


Kuroin mekon vyötärön kapeimmasta kohtaa kiinni värikkäällä huivilla, jotta tämä ei näyttäisi miltään kaksosia kantavan kesämekolta. Huippu hyvä mekko myös siksi, että peittää rintakehän lähes kokonaan ja hartiat myös - ne onnistun polttamaan lähes joka kesä. Paras aurinkosuoja onkin vaatetus, siis jos auringosta ei malta pysyä poissa. ;)



Lupasin aiemmin näyttää teille meidän keittiön seinän, jota vähän ehostin. Tuo taulujen oikealla puolella ollut seinä oli tosiaan vielä pari viikkoa sitten mustalla tapetilla tapetoitu. Ärsyynnyin tummanpuhuvasta keittiöstä niin paljon tässä parin vuoden aikana, että revin tapetit pois ja maalasin koko keittiön valkoiseksi. Myös harmaalla maalilla maalamamme ikkunaseinän. Nyt sekin on valkoinen.

Minun taidekoulu ajoillani tekemä puupiirros: "Kuumat kupit"

Kuumien kuppien kanssa sopii hyvin samaa värimaailmaa omaavat Vallilan Mandariini verhot. Jotta keittiöstä ei tulisi liian laitosmainen, pistin seinälle somisteeksi ruskean aurinkopeilin. 

Yleensä inhoan tekokukkia, mutta nykyään olen lämmennyt pieneen määrään niitä. Ostin nuo kaksi lasimaljakossa hienostelevaa kukkaa Ikeasta viime viikolla. Ne tuo pientä väripiristystä päätyseinään.



Tänään olin muutenkin ahkera. Aloitin toiminimeni kirjanpidon. Katsotaan miten hermot kestää ja milloin tulee raja vastaan, etten enää jaksa itse pitää huolta kirjanpidosta. Nyt alkuun on tosin myös ihan hyvä oppia ymmärtämään kirjanpidon pääperiaatteet ja miten se toimii. Onneksi olen aiemminkin tehnyt sen itse, niin ei kaikki tule ihan uutena juttuna.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Katu-uskottava tyyli outfit

Tänään repäisin ja sutaisin punaa muualle, kuin poskiin. En yleensä käytä voimakkaita huulipunia. Jotenkin lähiaikoina on kuitenkin tuntunut siltä, että on ollut kiva meikkailla itseään normaalia enemmän. Myös hiusten laitosta olen innostunut enemmän, mitä piiiitkiin aikoihin. Vedän kuitenkin suurimman osan viikosta sillä ponnarilinjalla, mutta välillä on ihan piristävää tehdä jotain muutakin tukalle.

Eilen sitten ennen asiakkaani saapumista liikkeeseen, pyysin Saijaa leikkaamaan minulta toiselta puolelta muutaman millin siilin. Olin kyllä ihan kauhusta kankeanan - for real! Purin huulta ja pidin välillä silmiä kiinni, kun en uskaltanut katsoa. No mutta, hienohan siitä sitten tuli! Ja sopii mielestäni itselleni tosi, tosi hyvin!

Pistin tänään aamulla tukkaan kuivashampoota, jotta saisin yön aikana lässähtäneeseen tukkaan vähän kuohkeutta ja ilmavuutta. Pörrötin tukkaa sormilla tyvestä ja vetäisin jakauksen toiselle sivulle siten, että vasemman korvan yläpuolella oleva siili jää näkyviin. Kiinnitin parilla hiuspinnillä kiinni osion hiuksia vasemmalta puolelta päätä, jotta tukka pysyisi paremmin oikealla puolella päätä. Olisin toki voinut viimeistellä hiuslakalla maailman yksinkertaisimman "kampauksen" mutten jaksanut.

Meikiksi laitoin ihan perus pohjan, eli: BB-voiteen, puuteria, aurinkopuuteria, poskipunan ja ripsivärin. Sitten se mainitsemani räväkkyys tulee esiin huulissa. En yleensä tykkää käyttää meikatessa voimakasta silmämeikkiä, jos huulissa on tumma/voimakas väri. Muuten huomio keskittyy vuorotellen molempiin ja ei tiedä mikä meikissä on "se juttu". Mottoni meikin suhteen voisi siis ollakin: "Keep it simple!"
Yleensä en jaksa kikkailla mitään erikoista. Teininä tuli meikillä tehtyä kaikennäköisiä kuvioita ja koukeroita pitkin luomia ja leikittyä enemmänkin - varsinkin väreillä. Enää en jaksa, enkä viitsi. 
Kai tämä on sit sitä paatumista?

Paita: See by Chloé (vanha)
Housut: Tiger of Sweden
Kengät: Ei mitään käryä
Laukku: Louis Vuitton (vintage)



Huulilla Jane Iredalen kestohuulikiiltoa (sävy Passion)
Ja pohjalle laitoin huultenrajauskynää pikkaisen, joka hieman tummentaa huulipunan oikeaa sävyä.

...Jota saa ostettua liikkeestämme Vantaan Tikkurilan Beauty Roomista, os: Tikkurilantie 44C2.kerros.
Hinta kestohuulikiillolle: 38,90€ (sis.alv.24%)
Tuote on kaksiosainen, toinen puoli huulilakka, jonka päälle tulee kiilto. Pysyy huulissa kuin tauti!

Ja älkää välittäkö tuosta kuvan tuubista, jossa on vähän sotkuinen tuo huulikiillon aplikaattori. Olen siis käyttänyt tätä omiin huuliini jo. :)

Toiseksi alimmassa kuvassa vähän näkyykin tuota sivusiiliä. 
Se on oikeasti ehkä sentin pari korkeampi, mitä kuvassa näkyy. Tuossa tuulessa hiukset menivät vain heti ihan solmuun, milloin olivat suussa ja milloin silmillä. Sitten se ikuinen ongelmani: Valon arat silmät! Ai prkl kun yrittää poseerata valoa vasten! Mutta jos kuvaa kasvot toiseen suuntaan, tulee naamasta ihan musta. :D Ei auta kuin siristellä, joten näillä mennään!

Roudasin tänään töihin kaikki kasvohoitotuotteet. Olin varmaan ihan mieletön näky, kun kannoin jotain 15kilon pahvilaatikkoa piikkikorkkarit jalassa, punat huulilla haha! :D Onneksi sain kyydin, niin ei bussissa tarvinnut kanneskella niitä. Mutta enpä tosin olisi pistänyt mitään korkkareita, jos bussilla olisi joutunut ne roudaamaan...

Olen muuten tykännyt ihan älyttömästi olla tuolla hoitolassa töissä. En vaihtaisi enää mistään hinnasta takaisin entiseen. Olen niin tyytyväinen, että uskalsin ottaa riskin ja lähteä. 
Asiakkaita voisi toki kyllä olla enemmän, mutta alussa on aina vaikeaa. Ei pidä odottaa liikoja. Kärsivällisyyttä nyt vain. :)

tiistai 1. heinäkuuta 2014

CocoVi MCT-öljy euron postimaksuilla?

CocoVi MCT-öljy

Mielenkiintoinen uusi tuttavuus CocoVi-tuoteperheeltä: CocoVi MCT-öljy, jonka raaka-aineet ovat peräisin 100 % kookoksesta. Korkealaatuinen nopean energian lähde, ruoanlaittoon, smoothieihin tai vaikka suoraan purkista nautittavaksi.
MCT-öljyn nimi tulee sanoista Medium Chain Triglyserides. CocoVin MCT-öljy sisältää vain keskipitkäketjuisia rasvahappoja, sekä kapryylihappoa (C-8) että kapriinihappoa (C-10). MCT-öljyn rasvahapot imeytyvät elimistöön muita rasvoja helpommin. Tämän vuoksi etenkin urheilijat ja painonpudottajat suosivat tätä väritöntä ja mautonta öljyä.

Käyttö

1 rkl (15 ml) 1-3 kertaa päivässä. Sopii hyvin lisättäväksi mihin tahansa ruokaan tai juomaan. Öljyä ei kuitenkaan suositella käytettäväksi ruoan valmistamiseen korkeissa lämpötiloissa (yli 160 astetta), joilloin öljyn kemiallinen rakenne hajoaa ja sen maku muuttuu kitkeräksi. Moni hyödyntää MCT-öljyä etenkin kahvin ja muiden kuumien juomien joukossa.
Säilytys jääkaapissa tai muussa viileässä paikassa. Säilyy avaamisen jälkeen noin kuukauden. Kaiken muun hyvän lisäksi se on lisäaineeton ja säilöntäaineeton.

Oletteko jo kokeilleet? Itse en ole ja siksi haluaisinkin kokeilla ja ajattelinkin pistää tämän omalle toivelistalleni muiden jatkoksi. :)

Jos jollakin on kokemuksia, maistuuko tämä samalta kuin CocoVi:n kookosöljy? Sehän maistuu lievästi kookokselta, muttei mielestäni liikaa. Käytän itse lettujen paistamiseen sitä ja syön välillä lusikallisen suoraan purkista. Myös hiusten kuiviin latvoihin se on erinomainen kosteuttaja. Tosin hiuksiin laittaessa täytyy olla tarkkana, ettei lotraile liikoja - muuten tulee rasvaisen näköinen tukka!

Hyvinvoinnin Tavaratalosta saa muuten tällä hetkellä halvalla toimituksen R-kioskeihin: Postikulut ärrälle maksaa vain euron! Yleensähän postikuluista saa pulittaa 8euroa tai ainakin lähelle sitä. Säästö se on pienikin säästö, vaikka sitten postikuluissa. :)

Huipputarjouksia painonhallintatuotteista - tietenkin Hyvinvoinnin Tavaratalosta.